Yli 80 000 myytyä kirjaa
Olen kasvanut kodissa, jonka seiniä koristivat tuhansia kirjoja sisältävät hyllyt. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja ollut nopea kirjoittaja.
Olen kirjoittanut yhtensä seitsemän tietokirjaa, joita on myyty yli 80 000 kappaletta. Uteliaisuuteni ansiosta olen saanut kunnian tuoda monia teemoja osaksi suomalaista hyvinvointikeskustelua ennen kuin niistä tuli valtavirtaa. Kustantajani Tammi onkin kutsunut minua kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin pioneeriksi.
Aloin kirjoittaa treeni- ja ravintoaiheista blogia opiskeluaikana. Valmentajaurani alussa kirjoitin usein artikkeleita erilaisiin hyvinvointi- ja urheilulehtiin. Julkaisin paljon tekstejä ravinnosta, treenistä, unesta, hormonitoimintaan vaikuttamisesta sekä ravintolisistä.
Kirjan kirjoittaminen tuntui luontevalta jatkolta. Hain apurahaa Hormonidieetille (2011) hetken mielijohteesta viimeisenä hakupäivänä. Kirjat syntyivät tarpeesta tuoda opiskelemiani kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemoja, kuten hormonitoimintaa ja palautumista, laajemman yleisön tietoisuuteen lukijaystävällisellä tavalla.
Palaudu ja vahvistu -tehtäväkirja, 2020
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 144
Tämä kirja sisältää paljon konkretiaa ja tiiviitä teoriaosioita palautumisesta. Kirja on mielestäni mainio, mutta jäi harmillisesti pandemian jalkoihin ilmestyessään.
Palautuminen edellyttää riittävää lepoa, mutta se on myös konkreettisia tekoja hyvinvoinnin eteen. Harjoitusten avulla tuot palautumisen taitoja arkeesi ja opit, mitä fyysinen palautuminen edellyttää: riittävää unta, hyvää ravitsemusta ja arjen kuormitustasoon nähden oikeanlaista liikuntaa. Ymmärrät, miten palautumista mitataan ja miten mittausdataa voidaan hyödyntää.
Palaudu ja vahvistu, 2018
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 210
Ennen tätä kirjaa puhuttiin julkisuudessa usein stressinhallinnasta. Halusin kiinnittää huomion juurikin palautumiseen, koska huono palautuminen oli monille valmennusasiakkaillemme juurisyy jaksamisen vaikeuksiin.
Kirjaan on haastateltu suomalaisia palautumisen ja stressinhallinnan ammattilaisia, mm. unilääkäri Henri Tuomilehtoa, Karhu-ryhmän entistä johtajaa ja nykyistä stressinhallinnan kouluttajaa Harri Gustafsbergiä sekä mindfulness-pioneeri Leena Pennasta.
Puolet työikäisistä suomalaisista kokee väsymystä, joka tekee arjessa jaksamisesta hankalaa. Moni on huomaamattaan stressaantunut ja ahdistunut ylikuormituksen seurauksena. Riittävä unikaan ei välttämättä korjaa oloa.
Usein ajatellaan, että palautuminen liittyy vain urheiluun. Hektinen elämä voi kuitenkin olla keholle ja mielelle kuin jatkuvaa urheilusuoritusta. Elämä voi myös heittää tiellemme vaikeita tapahtumia, jotka kuormittavat kohtuuttomasti. Siksi jokainen meistä tarvitsee palautumista.
Hyvän olon hormonidieetti, 2015
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 224
Liika stressi, huono uni, epäsäännöllinen syöminen, suolisto-ongelmat ja jumissa oleva aineenvaihdunta vaikuttavat merkittävästi hormonitasapainoon ja hankaloittavat laihdutusyrityksiä.
Hyvän olon hormonidieetti korvaa vuonna 2011 ilmestyneen Hormonidieetti-kirjan, joka tuntui tärkeältä päivittää. Kirja on kokonaan uusittu rakenteensa ja kuvituksensa puolesta, ja myös teksti on suurelta osin uutta.
Reipas, rakas raskaus, 2014
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 224
Kirjoitin lasta toivoessani kirjan, jonka olisin itse halunnut lukea. Kirjassa syvennytään hedelmöittymiseen, raskausaikaan ja ensimmäisiin synnytyksen jälkeisiin kuukausiin. Mitä syödä, miten liikkua ja levätä, jotta vointi olisi paras mahdollinen – jo hyvissä ajoin ennen raskautta?
Ravinnolla, elämäntavoilla ja hyvällä hormonitasapainolla voi parantaa hedelmällisyyttä, helpottaa raskausaikaa ja nopeuttaa synnytyksestä palautumista sekä antaa parhaat rakennusaineet syntyvälle lapselle. Olen jakanut kirjassa myös oman tarinani.
Taikinasta teräkseksi, 2013
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 224
“Kaisa, voitaisko me muuttaa mut taikinasta teräkseksi?”, kirjoitusvalmentaja Katleena Kortesuo kysyi tekstiviestillä, kun pyysin häneltä valmennusta. Projektista syntyi kirja, joka on konkreettinen työkalu ryhdistäytymiseen kaikille työ- tai perhe-elämän vetelöittämille vartaloille.
Todistavana esimerkkinä toimii kiireinen yrittäjä, tietokirjailija ja perheenäiti Katleena, jonka matka taikinasta teräkseksi on dokumentoitu kirjaan elementti elementiltä.
Kirjan painos on loppu. Voi löytyä kirjastosta, divareista ja kirppiksiltä.
Hormonitasapaino, 2012
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 320
Tällä kirjalla toivoin keskustelun laajenevan edellisen kirjan painonpudotusnäkökulmasta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kattavaksi. Halusin lukijan ymmärtävän, että vaikutamme hormonitasapainoon joka hetki tiedostamatta tai tietoisesti.
Kirjan painos on loppu. Voi löytyä kirjastosta, divareista ja kirppiksiltä.
Hormonidieetti, 2011
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 177
Yli 20 000 myytyä kirjaa, kahdeksan painosta. Poistunut myynnistä Hyvän olon hormonidieetin korvattua tämän kirjan.
Ensimmäinen kirjani syntyi tarpeesta tuoda suomalaiseen hyvinvointikeskusteluun kokonaisvaltaista näkökulmaa: kirjassa yhdistyy urheiluravitsemus, voimaharjoittelu, funktionaalinen lääketiede ja mielen hyvinvointi. Näistä aiheista oli vielä 2010-luvun alussa vaikeaa löytää ymmärrettävää tietoa, joka oli räätälöity tavallisen ihmisen elämää ja hyvinvointia palvelemaan.