Sain tämän viestin tammikuussa Tiinalta, joka oli ollut luennollani syksyllä 2011. Viesti oli niin huikea, että pidin sitä yli puoli vuotta sähköpostissani arkistoimatta viestiä. Se osui aina välillä silmiin peratessani mailiboksia ja luin sen uudelleen ja uudelleen hymynkare suupielessä. Viime viikolla kysyin viestin kirjoittaneelta Tiinalta, saisinko jakaa kirjeen. Tässä se nyt on.
Luennolla kysymäni kysymys – joka muutti myös oman elämäni suunnan vuonna 2006 – oli tämä: jos et voisi epäonnistua, mitä tekisit / missä näkisit itsesi viiden vuoden kuluttua?Oma vastaukseni kysymykseen oli aikoinaan: kirjoittaisin ihmisille terveydestä, ravinnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista. Vastatessani kysymykseen olin valmistumassa diplomi-insinööriksi ja menossa IT-alan yritykseen töihin. Viiden vuoden päästä Hormonidieetti ilmestyi ja kirjoittaminen oli merkittävä osa päivätyötäni.En voi sanoa muuta kuin: uskalla unelmoida.
Hei Kaisa,
Eksyin syksyllä 2011 luennollesi monen mutkan kautta. Kai ensin sen vuoksi, että kropassa oli vähän kremppaa ilman mitään syytä ja lääkäreiden mukaan olen terve nuori nainen, mutta lopulta myös sen vuoksi että mielestäni sinulla oli mielenkiintoisia ajatuksia elämästä yleensä.
Tuolla luennolla pyysit meitä kirjoittamaan lapulle unelman, jonka toteuttaisin jos raha tai aika ei olisi esteenä. En tiedä mistä ajatus tuli tuolloin mieleeni, mutta huomasin kirjoittavani paperille ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”. Luennon jälkeen paperi päätyi johonkin muiden muistiinpanojen kanssa ja taisin unohtaa sen yhtä nopeasti kuin olin kirjoittanutkin. Jotain kuitenkin tapahtui tuon illan jälkeen ja siksi haluaisin nyt sinua kiittää.
Myöhemmin samana syksynä tuli nimittäin se ilta, kun pakkasin muuttolaatikoita kotona ja erään paperipinon pohjalta löytyi pieni lappunen jossa tuo unelma luki. Itkuhan siinä tuli, sillä olin muuttamassa tavaroitani takaisin vanhempieni luokse, koska olin jäämässä virkavapaalle töistä ja asuntoni oli menossa vuokralle.
Tiedossa oli maailmanympärimatka! Kiitos siis siitä hiljaisesta rohkaisusta jonka sinulta sain 🙂
Tein elämäni parhaan päätöksen ja löysin itseni yksinäni maailman ääristä tekemässä asioita, joita en olisi ikinä kuvitellut tekeväni! Korkeanpaikankammoisena hyppäsin laskuvarjohypyn, sukelsin Suurella Valliriutalla, kävin treffeillä tulennielijän kanssa ja valokuvasin itseni Selviytyjien rannoilla Tyynellämerellä. Olen palannut kotiin viime kesällä heinäkuussa ja elämä maistuu nykyään aika makealta ihan vain sen vuoksi että uskoin itseeni.
Tällä viikolla olin Helsingissä Pasilan kirjastossa kuuntelemassa uutta luentoasi ja ajattelin että sinunkin on syytä tietää millainen vaikutus puheillasi on ollut. Kirjoitin koko matkani ajan blogia ja laitan tähän viimeisimmän kirjoituksen jos haluat sen lukea. Siellä on ajatuksia myös siitä muistilapusta josta kaikki jollain lailla sai alkunsa. Koko blogini löytyy osoitteesta http://bulijuokse.blogspot.fi/, jos sinua kiinnostaa sitä silmäillä.
Tästä viestistä tuli paljon pidempi mitä tarkoitin, sinulla varmaan kiirettä pitää. Haluan kuitenkin kiittää sinua vilpittömästi siitä että satuit olemaan se ulkopuolinen ihminen, joka sanoi ne oikeat sanat oikealla hetkellä. Tsemppiä hurjasti työhösi, se on valtavan tärkeää ja toivottua.
Ystävällisin terveisin,
Tiina
——————–
Tiinan blogista:
Kotona
Kaksi kuukautta sitten lentokoneeni laskeutui Suomeen ja puolen vuoden mittainen maailmanympärimatka päättyi tutulle kotikentälle. Viimeinen lento Islannin Reykjavikista kesti ikuisuuden, mutta lopulta koneen ikkunasta näkyi tuttuja maisemia. Muistan kuinka etsin laukkuhihnalta rinkkani vielä kerran ja kävelin kärryni kanssa tuloaulaan. Vastassa oli kotiväki ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tuossa hetkessä tajusin kuinka kauan olin ollut pois ja mitä oikein olin tehnyt.
Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että lähden yksin maailmanympärimatkalle, en olisi ikinä uskonut sitä. Kuvittelin että elämä on siinä missä olin – arjessa. Töitä riitti, harrastuksia oli säännöllisesti, vapaa-aika meni ystävien kanssa ja viikot juoksivat eteenpäin. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään osaa sanoa, että mikä se sitten oli. Asiat alkoivat rullaamaan kuin itsestään.
Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin itseni viime syyskuussa yhtenä iltana yliopiston luennolta. Luennoitsija pyysi jokaista kirjoittamaan paperille unelmia. Sellaisia joita voisi toteuttaa, jos ei olisi tekosyitä tai ylitsepääsemättömiä esteitä. Kirjoitin paperille että kiertäisin maailman jos uskaltaisin. Kerroin myöhemmin lähimmille ystäville ajatuksistani ja siitä kaikki varmaan sitten lähti.
Viikon päästä yksi ystävistäni soitti ja kertoi löytäneensä tuliterän rinkan kellaristaan ja oli tuomassa sitä minulle. Mari oli päättänyt että se on minulle tarpeellisempi. Seuraavalla viikolla kävin kirjastossa ja päädyin lainaamaan Polynesian matkaoppaan. Viikkoa myöhemmin työnantaja tarjosi ilmaista influenssarokotusta ja rokotusklinikalta jäi mukaan käsivarren laastarin lisäksi tukku trooppisten sairauksien yleisohjeita. Lokakuun lopulla olin uudestaan rokotusklinikalla, tällä kertaa hakemassa rokotussarjaa joilla ei tee Suomessa mitään. Marraskuussa laskin säästöni ja varmistin että läheiset auttavat jos tarvitsen heiltä jotain unelmani toteuttamista varten. Joulukuun puolessa välissä sain tietää että työnantaja on myöntänyt minulle riittävästi vapaata. Samana iltana juhlin korisjengin kanssa pikkujouluja ja kerroin kavereille että olen kevätkauden pois.
Vielä ennen joulua pakkasin tavarani muuttolaatikoihin ja itkin kun keittiön laatikon pohjalta löytyi ruttuinen muistiinpano jossa luki ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”.
Matka on nyt tehty! Takana on 11 maata ja 6 kuukautta vapautta. Matkan varrella nauroin ja hymyilin ainakin miljoona kertaa, välillä itkin koti-ikävää, mutta sitten taas hypin tasajalkaa onnesta soikeana. Nappasin ainakin 3000 valokuvaa ja sain kymmeniä uusia kavereita ympäri maailmaa, uskalsin olla epävarma ja pärjäsin aina.
Mukaan mahtui uskomattomia elämyksiä sukeltamisesta laskuvarjohyppyyn. Muistoihin tallentui upeita auringonlaskuja, järkyttäviä ukkosmyrskyjä, pitkiä katseita, suudelmia ja haikeita jäähyväisiä. Puolen vuoden aikana pidin sukkia jalassa kaksi kertaa, mutta rantahiekkaa oli varpaiden välissä joka päivä. Tein asioita joita en olisi ikinä voinut edes kuvitella ja huomasin olevani ihan hirveän rohkea!
Tänään arki tuntuu helpommalta. Aamuisin herään pirteämpänä, jaksan töissä paljon paremmin ja elämään on tullut uudenlaista sisältöä. Enää minusta ei tunnu siltä että viikot juoksevat eteenpäin. Minun aikani on jotenkin hidastunut ja ehdin nähdä paljon enemmän. Yllättäen minulla onkin aikaa pysähtyä ja olla. Vaikka kalenterissa on menoja enemmän kuin koskaan ja joudun välillä oikeasti miettimään mitä kaikkea ehdin tehdä, jotenkin kaikelle tuntuu löytyvän aika ja paikka.
Ystävät ovat kertoneet että asenteeni on muuttunut iloisemmaksi ja että hymyni loistaa pitkälle. Itsestäkin tuntuu kevyemmältä. Ennen odotin viikonloppuja, nyt odotan jokaista uutta päivää. Aikaisemmin tapasin ystäviä kellon kanssa, nyt minulla ei ole kiire minnekään. Asioille on tullut erilainen tärkeysjärjestys. Elämä on yksinkertaisesti ihan mielettömän siistiä!
Kahdeksan kuukauden pituinen kesäni on nyt ohi. Syksyn aikana rakennan itselleni valtavan leikekirjan valokuvista, pääsylipuista, esitteistä ja kaikista niistä pienistä muistilapuista joita matkan aikana kirjoitin. Haluan taltioida kaiken kirjan lehdille, etten ikinä unohda. Olkoon se minun palkintoni. Mutta jos en koskaan saisi kirjaa valmiiksi, niin sekin on ihan ok. Suurin palkinto kaikesta on kuitenkin se, että voitin itseni ja vielä paljon enemmän. Nyt tiedän että pystyn ihan mihin vaan jos vain yritän ja uskallan. Viimeisenä mielessä on yksi ajatus – minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi?
Tiina
Ps. En tainnut koskaan kertoa mitä tilasin netistä kun olin Samoalla. Amazon lunasti lupauksensa ja toimitti minulle Kaliforniaan aidon Selviytyjät -huivin. Sanomattakin on selvää että saavuin Suomeen huivi tiukasti käsivarteen kiedottuna. Survivor-Tiina kiittää :)]]>
Sain tämän viestin tammikuussa Tiinalta, joka oli ollut luennollani syksyllä 2011. Viesti oli niin huikea, että pidin sitä yli puoli vuotta sähköpostissani arkistoimatta viestiä. Se osui aina välillä silmiin peratessani mailiboksia ja luin sen uudelleen ja uudelleen hymynkare suupielessä. Viime viikolla kysyin viestin kirjoittaneelta Tiinalta, saisinko jakaa kirjeen. Tässä se nyt on.
Luennolla kysymäni kysymys – joka muutti myös oman elämäni suunnan vuonna 2006 – oli tämä: jos et voisi epäonnistua, mitä tekisit / missä näkisit itsesi viiden vuoden kuluttua?
Oma vastaukseni kysymykseen oli aikoinaan: kirjoittaisin ihmisille terveydestä, ravinnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista. Vastatessani kysymykseen olin valmistumassa diplomi-insinööriksi ja menossa IT-alan yritykseen töihin. Viiden vuoden päästä Hormonidieetti ilmestyi ja kirjoittaminen oli merkittävä osa päivätyötäni.
Hei Kaisa,
Eksyin syksyllä 2011 luennollesi monen mutkan kautta. Kai ensin sen vuoksi, että kropassa oli vähän kremppaa ilman mitään syytä ja lääkäreiden mukaan olen terve nuori nainen, mutta lopulta myös sen vuoksi että mielestäni sinulla oli mielenkiintoisia ajatuksia elämästä yleensä.
Tuolla luennolla pyysit meitä kirjoittamaan lapulle unelman, jonka toteuttaisin jos raha tai aika ei olisi esteenä. En tiedä mistä ajatus tuli tuolloin mieleeni, mutta huomasin kirjoittavani paperille ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”. Luennon jälkeen paperi päätyi johonkin muiden muistiinpanojen kanssa ja taisin unohtaa sen yhtä nopeasti kuin olin kirjoittanutkin. Jotain kuitenkin tapahtui tuon illan jälkeen ja siksi haluaisin nyt sinua kiittää.
Myöhemmin samana syksynä tuli nimittäin se ilta, kun pakkasin muuttolaatikoita kotona ja erään paperipinon pohjalta löytyi pieni lappunen jossa tuo unelma luki. Itkuhan siinä tuli, sillä olin muuttamassa tavaroitani takaisin vanhempieni luokse, koska olin jäämässä virkavapaalle töistä ja asuntoni oli menossa vuokralle.
Tiedossa oli maailmanympärimatka! Kiitos siis siitä hiljaisesta rohkaisusta jonka sinulta sain 🙂
Tein elämäni parhaan päätöksen ja löysin itseni yksinäni maailman ääristä tekemässä asioita, joita en olisi ikinä kuvitellut tekeväni! Korkeanpaikankammoisena hyppäsin laskuvarjohypyn, sukelsin Suurella Valliriutalla, kävin treffeillä tulennielijän kanssa ja valokuvasin itseni Selviytyjien rannoilla Tyynellämerellä. Olen palannut kotiin viime kesällä heinäkuussa ja elämä maistuu nykyään aika makealta ihan vain sen vuoksi että uskoin itseeni.
Tällä viikolla olin Helsingissä Pasilan kirjastossa kuuntelemassa uutta luentoasi ja ajattelin että sinunkin on syytä tietää millainen vaikutus puheillasi on ollut. Kirjoitin koko matkani ajan blogia ja laitan tähän viimeisimmän kirjoituksen jos haluat sen lukea. Siellä on ajatuksia myös siitä muistilapusta josta kaikki jollain lailla sai alkunsa. Koko blogini löytyy osoitteesta http://bulijuokse.blogspot.fi/, jos sinua kiinnostaa sitä silmäillä.
Tästä viestistä tuli paljon pidempi mitä tarkoitin, sinulla varmaan kiirettä pitää. Haluan kuitenkin kiittää sinua vilpittömästi siitä että satuit olemaan se ulkopuolinen ihminen, joka sanoi ne oikeat sanat oikealla hetkellä. Tsemppiä hurjasti työhösi, se on valtavan tärkeää ja toivottua.
Kaksi kuukautta sitten lentokoneeni laskeutui Suomeen ja puolen vuoden mittainen maailmanympärimatka päättyi tutulle kotikentälle. Viimeinen lento Islannin Reykjavikista kesti ikuisuuden, mutta lopulta koneen ikkunasta näkyi tuttuja maisemia. Muistan kuinka etsin laukkuhihnalta rinkkani vielä kerran ja kävelin kärryni kanssa tuloaulaan. Vastassa oli kotiväki ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tuossa hetkessä tajusin kuinka kauan olin ollut pois ja mitä oikein olin tehnyt.
Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että lähden yksin maailmanympärimatkalle, en olisi ikinä uskonut sitä. Kuvittelin että elämä on siinä missä olin – arjessa. Töitä riitti, harrastuksia oli säännöllisesti, vapaa-aika meni ystävien kanssa ja viikot juoksivat eteenpäin. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään osaa sanoa, että mikä se sitten oli. Asiat alkoivat rullaamaan kuin itsestään.
Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin itseni viime syyskuussa yhtenä iltana yliopiston luennolta. Luennoitsija pyysi jokaista kirjoittamaan paperille unelmia. Sellaisia joita voisi toteuttaa, jos ei olisi tekosyitä tai ylitsepääsemättömiä esteitä. Kirjoitin paperille että kiertäisin maailman jos uskaltaisin. Kerroin myöhemmin lähimmille ystäville ajatuksistani ja siitä kaikki varmaan sitten lähti.
Viikon päästä yksi ystävistäni soitti ja kertoi löytäneensä tuliterän rinkan kellaristaan ja oli tuomassa sitä minulle. Mari oli päättänyt että se on minulle tarpeellisempi. Seuraavalla viikolla kävin kirjastossa ja päädyin lainaamaan Polynesian matkaoppaan. Viikkoa myöhemmin työnantaja tarjosi ilmaista influenssarokotusta ja rokotusklinikalta jäi mukaan käsivarren laastarin lisäksi tukku trooppisten sairauksien yleisohjeita. Lokakuun lopulla olin uudestaan rokotusklinikalla, tällä kertaa hakemassa rokotussarjaa joilla ei tee Suomessa mitään. Marraskuussa laskin säästöni ja varmistin että läheiset auttavat jos tarvitsen heiltä jotain unelmani toteuttamista varten. Joulukuun puolessa välissä sain tietää että työnantaja on myöntänyt minulle riittävästi vapaata. Samana iltana juhlin korisjengin kanssa pikkujouluja ja kerroin kavereille että olen kevätkauden pois.
Vielä ennen joulua pakkasin tavarani muuttolaatikoihin ja itkin kun keittiön laatikon pohjalta löytyi ruttuinen muistiinpano jossa luki ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”.
Matka on nyt tehty! Takana on 11 maata ja 6 kuukautta vapautta. Matkan varrella nauroin ja hymyilin ainakin miljoona kertaa, välillä itkin koti-ikävää, mutta sitten taas hypin tasajalkaa onnesta soikeana. Nappasin ainakin 3000 valokuvaa ja sain kymmeniä uusia kavereita ympäri maailmaa, uskalsin olla epävarma ja pärjäsin aina.
Mukaan mahtui uskomattomia elämyksiä sukeltamisesta laskuvarjohyppyyn. Muistoihin tallentui upeita auringonlaskuja, järkyttäviä ukkosmyrskyjä, pitkiä katseita, suudelmia ja haikeita jäähyväisiä. Puolen vuoden aikana pidin sukkia jalassa kaksi kertaa, mutta rantahiekkaa oli varpaiden välissä joka päivä. Tein asioita joita en olisi ikinä voinut edes kuvitella ja huomasin olevani ihan hirveän rohkea!
Tänään arki tuntuu helpommalta. Aamuisin herään pirteämpänä, jaksan töissä paljon paremmin ja elämään on tullut uudenlaista sisältöä. Enää minusta ei tunnu siltä että viikot juoksevat eteenpäin. Minun aikani on jotenkin hidastunut ja ehdin nähdä paljon enemmän. Yllättäen minulla onkin aikaa pysähtyä ja olla. Vaikka kalenterissa on menoja enemmän kuin koskaan ja joudun välillä oikeasti miettimään mitä kaikkea ehdin tehdä, jotenkin kaikelle tuntuu löytyvän aika ja paikka.
Ystävät ovat kertoneet että asenteeni on muuttunut iloisemmaksi ja että hymyni loistaa pitkälle. Itsestäkin tuntuu kevyemmältä. Ennen odotin viikonloppuja, nyt odotan jokaista uutta päivää. Aikaisemmin tapasin ystäviä kellon kanssa, nyt minulla ei ole kiire minnekään. Asioille on tullut erilainen tärkeysjärjestys. Elämä on yksinkertaisesti ihan mielettömän siistiä!
Kahdeksan kuukauden pituinen kesäni on nyt ohi. Syksyn aikana rakennan itselleni valtavan leikekirjan valokuvista, pääsylipuista, esitteistä ja kaikista niistä pienistä muistilapuista joita matkan aikana kirjoitin. Haluan taltioida kaiken kirjan lehdille, etten ikinä unohda. Olkoon se minun palkintoni. Mutta jos en koskaan saisi kirjaa valmiiksi, niin sekin on ihan ok. Suurin palkinto kaikesta on kuitenkin se, että voitin itseni ja vielä paljon enemmän. Nyt tiedän että pystyn ihan mihin vaan jos vain yritän ja uskallan. Viimeisenä mielessä on yksi ajatus – minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi?
Tiina
Ps. En tainnut koskaan kertoa mitä tilasin netistä kun olin Samoalla. Amazon lunasti lupauksensa ja toimitti minulle Kaliforniaan aidon Selviytyjät -huivin. Sanomattakin on selvää että saavuin Suomeen huivi tiukasti käsivarteen kiedottuna. Survivor-Tiina kiittää 🙂
Kirjoitin tämä postin palattuani Villa Mandalasta joogaopettajan koulutuksesta tammikuun alussa, mutta se jäi jostain syystä julkaisematta. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, nyt on nimittäin seuraavan koulutuksen ilmoittautuminen myös auki. Alla olevalla videolla minäkin kerron hiukan ajatuksiani koulutuksesta.
13.1.2013
Melkein kaksi kokonaista rauhoittavaa viikkoa kauniissa Villa Mandalassa on takana ja yrittäjän arki on tullut taas tutuksi luentokiertueen pyörähdettyä vauhtiin. Ajattelin palata vielä ajatuksissani taaksepäin ja jakaa teille lukijoillenikin kokemuksiani Villa Mandalan joogaopen koulutuksesta.
Lähdin koulutukseen ilman sen suurempaa syytä tai tarvetta ”valmistua” opettajaksi. Villa Mandalaan lähtö oli oman intuition kuuntelemista, jota olen harjoitellut tietoisesti viimeisen puolen vuoden aikana.
Viime vuonna kulutin puolet vuodesta opiskellen lääkiksen pääsykokeeseen, vain huomatakseni ettei sydän ollut hommassa ollenkaan mukana. Sen jälkeen tein päätöksen lopettaa asioiden tekemisen vain siksi, että minusta tuntuu että jotain ”pitäisi” tehdä tai ”se olisi hyvä asia uralleni / uskottavuudelleni”. Niinpä lähdin tähän juttuun mukaan puhtaasti siksi, että se tuntui asialta jonka haluan tehdä. Ensin mietin, olenko tarpeeksi hyvä tai voinko edes osallistua, kun omaa joogaharjoitusta ei ole takana vuosin intensiteetillä. Sitten kuitenkin päätin lähteä sillä asenteella, että tämä on lahja minulle itselleni. Jos jonain päivänä päätän opettaa, olen ainakin saanut alun omalle joogapolulleni hyvissä käsissä.
Tähän saakka joogaharjoitteluni on ollut pääasiassa asanaharjoitusta eli joogatunneilla käymistä. Olen käynyt välillä meditaatioilloissa, meditoinut yksin ja siten saanut hiukan lisää tarttumapintaa aiheeseen.
Vasta Villa Mandalassa aloin oivaltaa, mitä jooga oikeasti on. Se ei ole pingottautumista omituisiin asentoihin väkipakolla. Eikä se ole ihmeellistä akrobatiaa jota harrastetaan kivuista ja toinen toisensa perään tapahtuvista pienistä tai isoista loukkantumisista välittämättä. Se ei ole myöskään sitä, että matolla tehdään jotain 60 minuuttia ja sen jälkeen palataan samaan härdelliin josta matolle tultiin. Eikä se ole sitä, että käydään hikoilemassa rankalla tunnilla ja skipataan savasana, tunnin lopussa oleva rentoutumishetki joka sinetöi asanaharjoituksen vaikutukset.
Jooga on enemmän kuin asana. Asanaharjoitus eli erilaisten kehon asentojen harjoitus, johon hengitys liitetään, on vain osa joogaa.
Päivä Villa Mandalassa
Herätyskello soi 6.05. Nousen sängystä ja teen aamutoimet sanomatta sanaakaan huonekaverilleni Piialle. Kävelemme hiljaisuudessa päärakennukseen ja hiljaiseen yläkerran joogasaliin. Kaikki ovat hiljaa. Olemme sopineet, että aamulla ei puhuta ennenkuin 2,5 tunnin asanatreeni on ohi. Näin jokaisen on helpompi pysytellä omassa sisäisessä tilassaan ja keskittyä olennaiseen: tässä hetkessä olemiseen.
Kello 6.30 päivän pääopettaja (ja Villa Mandalan toinen omistaja) Mia Jokiniva aloittaa tunnin. Teemme hiljaisen meditaation, jossa keskittyminen pyritään pitämään hengityksessä. Ajatukset tunkevat välillä väkisin etualalle. Aina kun huomaan, että niin on taas kerran käynyt, palautan huomion hengitykseen. Jalka puutuu. Vastustan kiusausta liikkua. Jossain vaiheessa harjoitus loppuu, en tiedä paljonko aikaa on kulunut. Teemme vielä hengitysharjoituksia. Oikean käden etu- ja keskisormi otsalla, vuoroin vasemmasta sieraimesta sisään ja oikeasta ulos, sitten oikeasta sisään ja taas vasemmasta ulos. Mieli tyhjenee. Hengitykset kohisevat salissa.
Lämmittelemme kehoa lempeillä liikkeillä ja siirrymme varsinaiseen treeniin. Mieli käy jatkuvaa vuoropuhelua lihasten väsyessä. ”Miksi se teettää jotain näin kamalaa, en pysty, en jaksa, eihän enää yhtään näin pitkää pitoa…” ja niin edelleen. Flow-tunti soljuu kuitenkin eteenpäin ajatuksista huolimatta. Hiki valuu. Istumaliikkeiden alkaessa tuntuu kuin olisimme jo voiton puolella.
Kun ikkunoista alkaa kajastaa uuden päivän valo, tunti on jo lopuillaan. Käymme matolle kuolleen mielen asentoon, savasanaan. Keho rentoutuu, siirryn jonnekin ”välitilaan” jossa ei ole selkeitä ajatuksia mutta ei untakaan. Tämän päivän aamuharjoitus on ohi. Kaikki kömpivät istumaan. Laulamme yhdessä vielä om-mantran. Se tuntuu hyvältä kehossa.
”Jooga on mielen liikkeiden pysäyttämistä” (vanhin löytynyt maininta joogasta), kaikuu pääkopassa viedessäni tavaroita paikoilleen. Sitä se todella taitaa olla – mielen ylittämistä, sen loppumista että emme enää samaistu ajatuksiimme. Myös sitä, että joskus hikinen treeni on jopa enemmän mielen kouluttamista kuin lihasten vahvistamista ja venyttämistä.
Ihana aamupala on taas katettu meille. Villa Mandalassa ruoka on todella hyvää. Jopa kaltaiseni vannoutunut lihansyöjä pärjää hienosti monipuolisilla kasvisruoilla. Ruoanvalmistuksessa käytetään mahdollisimman paljon lähiruokaa, mm. lähimetsien antimia sekä luomua. Opekoulutuksen porukka hitsautuu päivä päivältä paremmin yhteen. Aina löytyy keskusteltavaa.
Kurssin aikana olemme saaneet jo kattavan tietopaketin sovelletusta jooga-anatomiasta. Australiassa asuva ja siellä Ihana Yoga -joogakoulun omistava Jenni Morrison-Jack on innostavalla tyylillään auttanut meitä sisäistämään ylä- ja alaraajojen, lantion, hartioiden, selkärangan ja vatsalihasten liikkeet ja lihakset. Oppeja on viety joka päivä käytäntöön joogaharjoituksissa. Kaikkien asanalinjaukset ovat ottaneet harppauksia eteenpäin. Olen oikeastaan iloinnut siitä, että minulla ei ollutkaan niin pitkää pohjaa. On helpompi oppia heti oikein kuin lähteä korjaamaan automaatiolla ja anatomisesti ei-niin-fiksusti opittua liikettä.
Joogahistorian tunnilla käymme läpi joogan tyylisuuntia ja katsomme videoita näiden tyylisuuntien harjoituksista. Päivien ohjelmat vaihtelevat hiukan, vaikka joka päivä tuntien rytmi onkin sama. Välillä opiskelemme sovellettua jooga-anatomiaa Jenni-open johdolla, välillä Mia opettaa meille joogahistoriaa, -filosofiaa ja -etiikkaa.
Lounaaksi syömme jälleen herkullisen keiton. Villa Mandalassa vasta tosissaan oivaltaa, kuinka monipuolista ja maukasta kasvisruoka voi todellakin olla. Monena päivänä olen jo ajatellut, että näitäkin ruokaideoita voin viedä omaan elämääni kun palaan takaisin kotiin. Iltapäivällä opiskelu jatkuu.
Joogafilosofian tunnit ovat olleet minulle kenties merkittävimpiä oppitunteja (matolla tapahtuneiden asanaoivallusten lisäksi). Joogan kahdeksanhaaraiseen tiehen tutustuminen on avannut joogan kokonaisvaltaisuuden aivan uudella tavalla. Tämä kahdeksanhaarainen tie kuvaa sitä mitä jooga on tai millainen joogan polku on. Kahdeksanhaaraisella tiellä ”ei ole seuraavaa askelta ennen edellistä”, suoraan kurssimuistiinpanojani lainaten. Tiivistettynä nuo kahdeksan askelta ovat:
1. Yamat, eettiset ohjeet suhteessa ulkomaailmaan, niitä ovat: ahimsa (väkivallattomuus itseä, muita ja maailmaa kohtaan), satya (totuudellisuus), asteya (varastamattomuus), brahmacharya (pidättäytyninen tai elinvoiman säästäminen) ja aparigraha (ei-ahneus).
2. Niyamat, eettiset ohjeet suhteessa itseen, niitä ovat: shaucha (puhtaus), santosha (tyytyväisyys), tapas (itsekuri), svādhyāya (itseopiskelu ja itseNopiskelu) ja ishvarapranidhana (jumaluudelle antautuminen tai korkeimman tietoisuuden tavoittelu).
3. Asana eli joogan fyysiset harjoitukset, asanaharjoitukset – tavoitteena on, että ”kehosta tehdään asia joka voi kannatella pranaa” (prana = elinvoima, elämänenergia)
4. Pranayama eli hengitysharjoitukset
5. Pratyahara eli aistien vetäminen sisäänpäin, sisäänpäin kääntyminen
6. Dharana eli keskittyminen, ”meditaation esiaste” => moni joka ajattelee meditoivansa harrastaa itse asiassa dharanaa, joka voi jossain vaiheessa muuntua meditaatioksi kun sitä harjoittelee riittävän kauan
7. Dhyana eli meditaatio, hyvin syvä tila jossa mieli on ”tyhjä”
8. Samadhi eli vapautuminen, ykseyden oivaltaminen tai itseoivallus
Tämä kahdeksanhaarainen tie on se, mitä jooga on. Asana on siis vain osa koko polkua, joka askel askeleelta kulkee kohti itseoivallusta ja sen ymmärtämistä, että olemme kaikki yhtä. Järjellä sitä ei taida pystyä käsittämään ja monelle ajatus tässä meidän yksilöllisyyttä ja erillisyyttä korostavassa maailmassamma saattaa tuntua hyvin vieraalta. Joogafilosofian tunneilla meillä on ollut mahtavia keskusteluja ja muistikirjani on kurssin aikana täyttynyt ajatuksista ja tekstinpätkistä.
Pidän siitä, että näiden asioiden opiskelu stimuloi mieltä katsomaan asioita paljon aikaisempaa laajemmin. Vaikka olin jo ennen kurssia lukenut henkisyyteen liittyvää kirjallisuutta, tuli näillä tunneilla silti käytyä läpi asioita jotka taas sysäsivät ajatuksia eteenpäin ja käänsivät niitä ylösalaisin. Ja lopultahan näitä henkisyyteen liittyviä asioita ei kenties voikaan ajattelemalla ja järkeilemällä oppia. Uskoisin että ne pitää tuntea ja havaita oman itsen kautta.
Päivän viimeinen ohjelma on 1,5 tunnin yin-jooga, ihanan lempeä ja rauhoittava harjoitus. Yin-joogassa ei venytetä vain lihaksia, vaan pitkät (vähintään 3-5 minuutin) venytykset avaavat tehokkaasti sidekudoksia. Yin-joogatunnilla asentoihin jäädään usein rentoutumaan makuullaan tai istuallaan. Rakastan näitä tunteja. Samalla kun keho vapautuu, liikkeelle lähtee myös tunteita ja ajatuksia. Uskon että keho säilöö itseensä myös tunne-elämämme kuonaa ja käsittelemättömiä asioita. Tällainen tunti tuntuu todella hoitavalta ja hellivältä. Jälkeenpäin olo on rentoutunut, onnellinen ja kevyt.
Syömme maukkaan illallisen ja sen jälkeen onkin aika vetäytyä kukin omiin huoneisiinsa. Menemme Piian kanssa jälleen aikaisin nukkumaan höpöteltyämme hetken. Sovimme jo alussa, että kumpikin saa ottaa kaiken tarvittavan ajan lepoon, sillä päivät ovat pitkiä ja intensiivisiä, uutta asiaa tulee koko ajan. Villa Mandala hiljenee… ja uneni on syvää. Seuraavana aamuna kello herättää jälleen tasan kuudelta ja on aika siirtyä aamuharjoitukseen hiljaisuuden vallitessa.
Tästä koulutuksesta olen saanut paitsi lisäoppia joogaan, parempaa itsetuntemusta että myös uusia ystäviä. Nyt koulutus jatkuu itseopiskelujaksolla, jonka aikana teemme opetusharjoittelua ja omaa joogaharjoitusta useamman kerran viikossa. Elokuussa kokoonnumme vielä toiseen intensiivijaksoon. Sitä odotellessa – Villa Mandala on käsittämättömän upea kesällä!
Kiitos kaikille ihanille, tsemppaaville kurssikavereille, opettajillemme Mialle ja Jennille ja Villa Mandalan väelle.
Kello soi 5.02. Tänään on aika lähteä Mikkeliin, jonne meno vaatiikin hiukan monimutkaisempaa sompailua VR:n matkavälineillä. Joni keittää aamukahvit ja paistaa luomujauhelihaa, minä laitan itseni sillä välin valmiiksi. On yllättävän virkeä olo. Edellisenä iltana ennakoin aikaista herätystä menemällä nukkumaan jo kello 21 jälkeen.
Juomme aamupalaksi edellisenä iltana tehtyä mustikka-mansikka-puolukka -smoothieta, syömme lihaa ja juomme aamukahvit höpötellen niitä näitä (täällä lisää tyypillisestä aamupalastani). Smoothiehen olen laittanut pakurikääpäteetä nesteeksi ja sekaan D3-vitamiini-tippoja, maitohappobakteereja (avaamalla pari kapselia smoothien sekaan) ja viherjauhetta. Vastustuskyky on kovilla, kun olen koko ajan reissussa ja isojen ihmisjoukkojen keskellä, eikä tässä stressiltäkään voi välttyä. Ennen sairastelin koko ajan, mutta en enää. Täältä löydät muita hyväksi havaitsemiani ravintolisiä ja viherjauheita. Monia saa ihan suomalaisista luontaistuotekaupoista.
Joni vie minut asemalle ja juna lähtee kohti etelää seitsemän paikkeilla. Junassa saan tsemppausta sattumalta viereen istahtavalta tutulta, jonka kanssa jutustelemme hänen ravitsemusopinnoistaan ja Eckhart Tollen kirjoista. Minun täytyy kuitenkin tehdä junareissun ajan töitä, koska olen luvannut tiimilleni kasaavani vihdoin painokelpoisen tuote-esitteen Optimal Performancen myymistä ravintolisistä. Pienessä firmassa jotkut asiat vain jäävät roikkumaan eikä kaikelle koskaan tahdo olla aikaa. Nyt yritän hoitaa tämän aivan liian kauan odottaneen tehtävän valmiiksi. Laitan blogiini myös sähköpostiini eilen kolahtaneen lukijakertomuksen, joka sai hymyn huulille.
Junassa syön varhaisen lounaan jonka olen pakannut mukaan. Edellisenä iltana tekemässäni salaatissa on tammenlehtisalaattia, naudanpaistia, kelp-merilevää, lehtikaalisipsejä murusteltuna ja inkamarjoja. Jälkkäriksi juon kahvin ja syön pari palaa raakasuklaata. Minulla on yleensä laukussa mukana vähän jotain hyvää. Näin sorrun enää harvemmin hölmöihin herkkuihin jotka syömishetkellä tuntuvat hyvältä idealta, mutta joista tulee myöhemmin paha olo.
Kahden junanvaihdon ja pakkasen pureman nenän saattelemana saavun Mikkeliin kello 11. Olen katsonut etukäteen kaupungin salitarjontaa ja ilokseni huomannut, että Fressi löytyy myös Mikkelistä. Tampereella treenaan nimittäin Fressi Sykkeellä ja sama jäsenyys käy kaikilla Suomen Fressi-saleilla. Käyn tekemässä intensiivisen reilun puolen tunnin treenin. Se menee näin:
Teen A-liikkeet putkeen ja lepään 30 sekuntia, toistan kierrokset kolmesti. B- ja C-liikkeitä kaksi kierrosta molempia samaan tapaan. B-kierrosten välissä 30 sekuntia lepoa ja sama juttu C-kierrosten välillä. Hiki tulee ja olo on loistava. Lyhyillä palautumisajoilla voi saada kasvuhormonin eritystä kiihtymään jolloin kudokset uusiutuvat (emmekä vanhene ennenaikaisesti) ja rasvanpoltto kiihtyy.
Treenin aikana otan BCAA-aminohappoja, jotka antavat lihaksille välitöntä energiaa. Palautumisjuoma jäi kotiin, joten treenin jälkeen juon mukaan ottamaani smoothieta ja otan lisää BCAA:ta (niitä minulla on aina käsilaukussa, koska ne auttavat pitämään pääkopan skarppina vaikka joskus ateriaväli venyisi). Vatsani ei enää tykkää heraproteiinista joten tavallisesti käytän palautumisjuomana kasvipohjaista Sun Warrior Blend -proteiinijauhetta banaanin tai taatelien kera.
Luento alkaa kello 13. Sitä ennen puhelimen karttasovellus on kävelyttänyt minut väärään paikkaan, mutta adrenaliiniryöpyn saattelemana ehdin ajoissa (ja hikisenä) kirjastolle. Kirjaston videotykkikin on rikki ja pöydällä nököttää pikkuruinen varatykki. Tämän päälle kuulen vielä, että luento ei voikaan kestää kahta tuntia koska kirjasto sulkeutuu silloin kun luennon on määrä loppua. Joudun siis tekemään vielä viime hetken muutoksia ja harmikseni moni aiemmilla luennoilla ajatuksia herättänyt luentokalvo saa jäädä väliin. Yllättäviä tilanteita mahtuu aina reissuille.
Kuva on Oulun luennolta ma 14.1.2013
Saliin on kerääntynyt onnekseni mukavasti väkeä, ei siis tullut turhaan käytettyä kokonaista lauantaipäivää reissaamiseen. Tällä luennolla miehiä on selvästi vähemmän kuin muissa kaupungeissa. Yleisökysymykset ovat hyviä ja ihmisiä jää juttelemaan vielä luennon jälkeen. Signeeraan kirjoja ja vastailen kysymyksiin.
Olen tosi iloinen siitä vastaanotosta jonka nämä kirjani ovat saaneet. Minusta se kertoo kahdesta asiasta: 1) ihmiset ovat valveutuneita ja haluavat itsenäisesti lähteä parantamaan oloaan ja 2) nykyiset keinot terveyden ja hyvän olon löytämiseen eivät ole riittäviä (ja keinoiksi tarjoillaan valitettavan usein lääkkeitä, ruoansulatusjogurtteja, pussikeittodieettejä ja ties mitä). Moni on kiittänyt erilaisesta lähestymistavasta terveyteen ja kansantajuisesta kielestä kirjoissa.
Tähän mennessä jokaisella näistä luennoista on kysytty yksi sama kysymys:
”Mitä pitäisi tehdä, kun on kilpirauhasen vajaatoiminta, Thyroxin on ollut jo kauan käytössä mutta oireet pysyy ja olo on huono?”
En jotenkin pysty käsittämään, miten tähän asiaan ei puututa terveydenhuollossa. ”Arvot on viitteissä, kaikki on hyvin.” Entä jos kaikki ei ole hyvin? Kyllä ihminen tietää milloin voi hyvin ja milloin ei.
Jokaisella luennolla kerron saman tarinan: en ole lääkäri enkä siksi voi sanoa mitä kenenkin pitäisi tehdä. Mutta voin kertoa millainen tilanne minulla oli ja miten sain siihen avun. Se löytyy kilpirauhasseikkailustani täältä blogista. Eli ongelmana voi olla se, että jos ei koskaan tutkita mihin muotoon kehoon lisätty T4-hormoni elimistössä muuntuu, voi puolet totuudesta jäädä näkemättä.
T4-hormoni eli tyroksiini voi muuntua kudoksissa aktiiviseen T3-muotoon tai edellisen vaikutuksia estävään rT3-muotoon (käänteinen T3). Käänteisen T3-hormonin muodostus lisääntyy esim. infektion, sairauksien ja kroonisen stressin aikana. Jos keho jää tähän ”jarruhormonia” muodostavaan tilaan, voi lopputulos olla se että T4:n muuntuminen rT3-muotoon jatkuu, T3-taso jää alas ja aineenvaihduntaa aktivoivia vaikutuksia ei saada. Tilannetta voi verrata siihen, että ajat autolla käsijarru pohjassa. Autossa ei sinänsä ole mitään vikaa mutta käsijarru estää vauhdilla liikkumisen tai ainakin hankaloittaa sitä suuresti. T3 voi olla myös normaalilla tasolla, mutta jos T3/rT3-suhde on pielessä, voivat oireet edelleen olla päällä.
Minulla oli Armourin (T4:ä ja T3:a sisältävä kilpirauhaslääke) juuri näin: T3 oli jo hyvällä tasolla mutta rT3 oli noussut vieläkin enemmän ja näiden kahden suhde oli pielessä. Oireita oli edelleen enkä tuntenut olevani oma itseni. Vasta näiden solmujen purkaminen ns. rT3-puhdistuksen kautta vei mukanaan kaikki oireet. Nykyisin mitään vajaatoiminnan oireita ei enää ole, kunhan pidän stressinhallinnasta huolen. Minulla on edelleen käytössä pelkkä T3-lääkitys eli Liothyronin. Sen kanssa stressinhallinta onkin erittäin tärkeässä roolissa, koska pelkkä T3-lääke voi olla sydämelle rankka jos stressitaso on hyvin korkea. Minulla on kuitenkin käytössä kaikki luennoillakin läpikäymäni stressinhallintakeinot ja koen voivani nykyisin tosi hyvin. 🙂
Olen kuullut mitä rohkaisevampia ja toisaalta mitä surullisempia tarinoita tämän luentokiertueen aikana. Ihmisiä, jotka ovat saaneet itsensä ja parhaimmillaan myös läheisensä mahtavaan kuntoon kirjojen opeilla. Ja myös ihmisiä, jotka ovat kiertäneet lääkäriltä toiselle vuosien ajan saamatta apua ongelmiinsa. On niitä, joille on määrätty mielialalääkkeitä, happosalpaajia, unilääkkeitä ja ties mitä vuodesta toiseen eikä koskaan ole tarkemmin yritetty selvittää missä huonon olon syy oikein piilee. On niitä, jotka eivät ole kymmeneen vuoteen nukkuneet kunnolla. Mutta monella luennolla on myös ollut varsinkin keski-ikäisiä naisia, jotka ovat käyneet kiittämässä kirjojen uniosioista. Saan ilokseni tämän tästä seuraavanlaisia yksityisviestejä Facebookissa tai kasvokkain luennoilla: ”Hormonitasapaino-kirjasi on loistava. Itse pääsin unettomuudesta eroon ohjeillasi!” (lainaus erään naisen viestistä)
Paljon on niitä, jotka kysyvät minulta kysymyksiä joihin oma pätevyyteni ei mitenkään voi riittää. Kuinka minä voisin osata auttaa ihmisiä, joita erikoislääkäritkään eivät ole osanneet auttaa? Joskus en voi sanoa muuta kuin kehottaa kääntymään funktionaalisen lääketieteen lääkärin puoleen. Googlettamalla löytyy heistä enemmän tietoa. Ilman näitä laajemmin ihmisen kehon toimintaa katsovia lääkäreitä olisin varmasti itsekin jäänyt vaille apua.
Neljältä hyppään taas junaan. Jatkan työhommien parissa ahkeroimista. Minulta odotetaan kommenttia newyorkilaisen Daily Health Newsin juttuun ystävänpäiväsuklaasta. Jutun koostaja oli törmännyt Precision Nutrition -sivuilla artikkeliini terveellisen suklaan valmistuksesta ja nyt tämä miljoonalevikkinen lehti halusi haastatella minua heidän ystävänpäivän herkuttelua käsittelevään juttuunsa. Netti kyllä saa aikaa mitä ihmeellisimpiä asioita, tällainen on todella absurdia. Suklaa-alkemisti Jaakko Halmetoja olisi kyllä ollut tähän juttuun paljon osuvampi asiantuntija.
Kun olen saanut töistä tarpeekseni, siirryn lukemaan Textbook of Functional Medicine -kirjaa. Helmikuussa Floridassa järjestettävä Cardiometabolic Advanced Practice Module on ensimmäinen funktionaalisen lääketieteen jatkokursseista joita käyn ulkomailla. Sitä ennen täytyy opiskella ennakkomateriaaleja läpi sydän- ja verisuoniterveydestä. Tämä on tärkeä aihe. Sydän- ja verisuonisairauksien hoitokustannukset ovat Suomessa vuosittain noin 918 miljoonaa euroa, joka on 17 prosenttia kaikista hoitokustannuksista. Itse uskon, että paremmalla stressinhallinnalla ja ruokavaliolla iso osa näistä ongelmista voitaisiin estää. Kolesterolilääkkeet eivät ole ratkaisu ongelmiin. Puolella sydänkohtauksen saavista on normaali kolesterolitaso.
Ensimmäistä kertaa tutustuin funktionaalisen lääketieteen aiheisiin vuonna 2009 BioSignature-kurssien ja sydän- ja verisuonitauteihin erikoistuneen lääkäri Mark Houstonin Cardiovascular Seminar -kurssin kautta. Myöhemmin kävin Suomessa kuusi Paula Heinosen kurssia. Institute for Functional Medicine on funktionaalisen lääketieteen ”alkulähde” ja nyt opiskelen siis IFM:n kursseja läpi. Viime toukokuussa kävin viiden päivän Applying Functional Medicine in Clinical Practice -kurssin Lontoossa. Nämä ulkomailla käydyt kurssit menevät kyllä selvästi syvemmälle aiheeseen ja etenkin opettavat käyttämään funktionaalisen lääketieteen työkaluja valmennustyössä.
Olen kuullut joidenkin sanovan, että ”hyvähän sen Kaisan on opiskella ja teettää testejä kun sillä on rahaa”. Tämä ei ihan pidä paikkaansa. Olen tehnyt todella kovasti töitä sen eteen että pystyn käymään kursseja maailmalla. Kaikki koulutukseni olen maksanut itse säästämilläni rahoilla. En todellakaan ole mikään kultalusikka suussa syntynyt porvarisperheen lapsi.
Olen myynyt omia tavaroitani, asunut koulutusreissuilla tuntemattomien ihmisten kodeissa ilmaiseksi ja nukkunut mitä ihmeellisimpien hostellien mixed dorm -huoneissa (mm. vieressä) koska rahaa ei ole ollut kuin kurssimaksuun ja lentoihin. Olen ajanut lainatulla pyörällä koulutuspaikalle kun vuokra-autoon tai taksiin ei ole ollut rahaa. Olen halunnut niin kovasti oppia näitä asioita että olen ollut valmis sietämään epämukavuutta, kuten budjettimatkailua halvoilla busseilla tai heräämistä kattilankansia yhteen hakkaavien lasten aamukonserttiin hotellihuoneen hellän syleilyn sijaan. Visa on ollut tapissa moneen otteeseen. Tämä tuleva Floridan kurssi on ensimmäinen, jonka aikana raaskin yöpyä kurssihotellissa.
Uskon, että kun jotain haluaa todella kovasti, siihen pystyy kyllä. Mutta joskus se vaatii hirvittävän paljon töitä ja vaivannäköä.
Junassa syön evääksi tekemäni toisen salaatin, jossa on tammenlehtisalaattia, naudanpaistia, cashew-pähkinöitä, omenaa ja saksanpähkinäöljyä.
Kun kello lähestyy kahdeksaa, häämöttää Tampere jo ihan lähellä. Joni hakee minut asemalta ja niin on tämäkin luentopäivä paketissa, kolmetoista tuntia sen jälkeen kun aamulla lähdin Tampereelta. Illalla rauhoitan kehoa ottamalla Yin Mag -valmistetta, joka sisältää mm. kehoa rauhoittavaa tauriinia ja magnesiumia. Nukun hyvät ja pitkät unet heräämättä kertaakaan. Sunnuntai on vapaapäivä, tiedossa on ulkoilua, joogaa ja kotoilua.
Joni on ollut mahtavasti apuna tämän luentokiertueen ajan vieden ja hakien minua mitä ihmeellisimpiin aikoihin junalle ja kotiin. Kiitoksen ansaitsee muutenkin koko tiimimme. Ilman näitä ihmisiä ympäri Suomea reissaaminen ei olisi mahdollista.
Suuri kiitos myös niille kirjastoille, jotka ovat suhtautuneet luentoihin kannustavasti ja olleet mukana antamalla tiloja käyttöön. Esimerkiksi Pasilan kirjaston henkilökunta on jäänyt lämpimästi mieleen. Kajaanissa myös luennon järjestänyt Eino Leino -seura ja kaupunginkirjasto ansaitsevat maininnan. Siellä nimittäin kannettiin luentosaliin kirjaston kaikki tuolit jotka vain jostain huoneiden perukoilta löytyivät.
Luennot ovat vaivasta huolimatta juttu jonka olen halunnut tehdä. Koen että minulla on velvollisuus levittää tätä tietoa, joka on muuttanut oman elämäni paremmaksi. Uskon että ihmisten saamat oivallukset ja mahdollisuus terveempään, antoisampaan ja pidempään elämään ovat sen arvoisia. Tiedän että kaikilla ei ole rahaa valmennuksiin ja silloin tällainen luento saattaa kirjastosta lainatun kirjan ohella olla ainoa mahdollisuus saada lisää tietoa asiasta ja ehkä päästä kysymään se oma ja tärkeä kysymys. Olkoot nämä luennot vaikka sitten minun hyvä työni tälle vuodelle.
Jos olet ollut jollain maksuttomalla luennolla kuuntelemassa, toivon että viet hyvää eteenpäin ja annat vaikka kirjani jollekin ystävällesi lainaan.
Tämän kiertueen jälkeen otan jälleen aikaa itselleni ja keskityn hetkeksi ystävien tapaamiseen, omiin treeneihin ja Optimal Performancen töihin (kuten maaliskuussa Tampereella ja Helsingissä alkavan Terveys & Tasapaino -valmennuksen valmisteluun). Kevään aikana edessä on myös uuden kirjan kirjoittaminen.
Mutta ennen näitä vielä Pori ja toiseen kertaan Helsinki.
Missä sä olisit teekkarina kaikkein rakastavimmillasi ja samaan aikaan tuottavimmillasi?
Vau, mikä kysymys. Ja kysymyksen esittäjä – Esa Saarinen. Molemmat löytyy tältä videolta, aiheena rakkaudellisuus ja tuottavuus, luento kurssilta Filosofia ja systeemiajattelu. Harmi kun tuollaisia kursseja ei ollut TTY:llä silloin kun opiskelin siellä.
Mutta ennen Esaan palaamista – hip hurraa! Kirja on valmis ja käsikirjoitus Tammella editoitavana. Heti kirjan paketoimisen jälkeen en päässyt vielä lepäämään. Vietin nimittäin viime viikolla kolmantena syksynä peräkkäin muutaman päivän Jyväskylässä Nordic Business Forum -seminaarissa. Ajatuksia herättävää istumista ja hillittömän hienosti järjestetty tapahtuma, jonka taustalla hääräävät alle kolmikymppiset kaverit.
Ensi vuoden seminaari myytiin melkein loppuun samantien, 2100 lippua. Harva pystyy tuollaiseen! Omatkin liput syksylle 2013 on jo varattuna. Tuota inspiraatioruisketta en jätä syksystä saamatta. Ensi vuodelle tapahtuma kasvaa entisestään.
Tänä vuonna vaikuttavimmiksi puhujiksi minulle muodostuivat Sir Richard Branson ja Esa Saarinen.
Branson siksi, että hänen tapansa ottaa kysymyksiä esittäneet ihmiset Q & A -sessiossa oli jotain aivan häikäisevää. Bransonin Virgin-konsernilla on 400 eri firmaa ja hän on yksi Britannian rikkaimmista miehistä. Hänen ei tarvitsisi tehdä mitään sen eteen että ihmiset pitävät hänestä. Naapurit ovat varmaan kateellisia ilmankin 😉 Mutta Branson ei vain vastaillut kysymyksiin, vaan hän jatkoi juttelua jokaisen kysyjän kanssa. ”So what does your company do? What do you think about the issue you asked about?” Ilman että hänestä olisi paistanut sekunninkaan ajan mitään feikkiä. Hän kohtasi nuo ihmiset. Ja se, jos mikä, on todella vaikuttavaa.
"You want to have fun at home; why shouldn’t you have fun at work?" - Sir Richard Branson (kuva: www.businesspundit.com)
Branson oli kaikessa aitoudessaan ja sydämellisyydessään juuri sellainen kuin toivoisi kenen tahansa pomon tai suurista asioista päättävän henkilön olevan. Hänestä ei huo’u ego ja itsensä pönkittäminen, tärkeäksi tekeminen.
Bransonin pikkuruinen Screw It, Let’s Do It on muodostunut meille OP:lla yhdeksi tärkeimmistä lukemistamme kirjoista. Se on Bransonin järkälemäinen elämäkerta tiivistettynä.
Luimme sen Jonin kanssa peräjälkeen kesällä 2010 kun OP oli juuri nähnyt päivänvalon ja suunnittelimme tulevia kuvioita. Suosittelen erittäin lämpimästi jokaiselle, jolla on minkäänlaista intressiä kehittää omaa elämäänsä paremmaksi. Kirjan saa Amazonista halvimmillaan 1 pennillä. Hintaakaan ei siis voi käyttää tekosyynä 🙂
Itse asiassa kirjoittaessani tätä postia tilasin kymmenen noita kirjoja. Tulemme antamaan ne pois Facebook-ryhmässämme. Tule siis mukaan ja voit voittaa oman Branson-opuksesi.
Bransonilta mieleen jääneet tärkeimmät ajatukset:
– Bisnes ja yrittäminen on luova prosessi, aivan kuten taiteen tekeminen => sinulla on tyhjä kanvas, jolle alat maalaamaan isoja kuvioita ja pieniä yksityiskohtia; niistä muodostuu se kokemus jonka annat tiimillesi, asiakkaillesi ja kaikille jotka tulevat kosketuksiin brändin (ja sinun) kanssa
– Johda esimerkillä ja hauskuuden kautta: firman bileissä pomon kuuluu hypätä ensimmäisenä uima-altaaseen vaatteet päällä 🙂
– Firmassa tiimi kukoistaa, kun jokainen ”kukka” eli tiimiläinen saa ”vettä” eli kehuja ja kannustusta jatkuvasti – kritiikki ei kehitä, vaan kehut – Tee työtä kiltteyden (kindness) kautta siten, että saat aikaa positiivisen muutoksen maailmassa => ”make a positive difference, wholeheartedly”
Kuva: esasaarinen.com
Esa siksi, että hänen puheessaan oli valovoimaa. Sain siitä vahvistusta omille ajatuksilleni ja tunteilleni nykyisestä työstäni ja tavasta jolla haluan sitä tehdä: rohkeasti, sydän auki, haavoittuvaisena, aitona. En jaksa enkä halua enää paeta tietynlaisen kuoren taakse, vaan haluan ja aion olla se mitä olen, riippumatta mitä muut siitä ajattelevat.
Pitkään elin perfektionismin otteessa, tuntuu etten vuosiin näyttänyt itsestäni säröjä ulkomaailmalle. Täysi rehellisyys oli liian kivuliasta koska voin huonosti, enkä tiennyt mikä minua vaivasi. Nyt jotain minussa on toisin. Auki.
Esan puhe hohdon tuomisesta rakkaudellisuuteen niin yrittäjyydessä kuin elämässä kolahti juuri siihen kasvukohtaan jossa olen. Toivon että oman työni kautta voisin tuoda ihmisille sanomaa itsestään ja toisistamme välittämisestä. Siitä, että jokainen meistä on paras versio itsestämme kun pidämme huolta hyvinvoinnistamme. Sitä ei voi tehdä kukaan muu meidän puolesta kuin me itse. Voimme viedä itseämme ympäristöihin jotka kohottavat meitä ja auttavat aukaisemaan tilaa meissä itsessämme kasvulle. Se kasvumatka pitää kuitenkin jokaisen tehdä itse.
Toivon että kirjojeni kautta näihin asioihin aukeaa uudenlainen horisontti, ehkä sellainen jota moni ei ole tullut aiemmin ajatelleeksi. Hormonidieetti on pian myynyt 10 000 kappaletta. Jotakuta sen on täytynyt koskettaa.
Elimistössä kaikki liittyy kaikkeen. Ei ole vain kehon tai mielen hyvinvointi. On yhdistelmä, jonkinlainen bodymind jossa noita kahta palasta ei voi erottaa toisistaan. Uskon että sairauksilla ja kehon epätasapainotilolla on aina vaikutusta ihmisen kokonaisuuteen ja hyvinvoinnin tuntemukseen.
Esimerkiksi luovuus on tila, johon tarvitaan oikeanlainen biokemiallinen tasapaino. Voimme helpottaa luovuuden syntymistä itse omilla elämäntavoillamme. Uskon että myös lempeyden ja rakkaudellisuuden tuntemista helpottaa se, että omasta kehostaan pitää huolta hyvän unen, ravinnon ja liikunnan avulla. Hormonitasapainoa tukemalla.
Onko mahdollista, että tämä [rakkaudellisuus ja tuottavuus] olisi yksi ja sama paikka? Täytyy tehdä työtä sen eteen, että pystyy selvittämään mikä on meille merkityksellistä kiteytystyötä – että vaivaat omaa ajatteluasi selvittääksesi, että millaisilla asioilla on toden teolla sun kannalta merkitystä.
Sitä kautta alkaa virittyä syy sille, minkä takia sä lähdet vaivaamaan itseäsi ehkä vuosia, kehittääksesi itseäsi ehkä suhteessa siihen mihin nähden sulla on joku toivo. Että on joku todellinen panos annettavana myöhemmin, sillä osaamisella ja sillä kyvykkyydellä mitä sä näinä opiskeluvuosina itse asiassa hankit.
Katsottuani tuon luentopätkän jäin miettimään tuota asiaa. Istuin TTY:n kurssit kolmessa vuodessa läpi, tein diplomityön ja odotin itselleni jotain jakkupukukonsultin uraa. Mutta tuolloin en tainnut miettiä sitä merkityksellisyyttä. Numeroiden pyörittely johtoryhmäraportteja varten tuntuu juuri nyt hyvin kaukaiselta. Ajatusmaailmani on toinen ja sitä johtaa yksi ainoa ajatus: to make a difference while enjoying the ride. Ei haittaa, vaikka tiedän että menee vielä monta vuotta ennenkuin oma osaamistasoni on sellainen mihin tähtään. Minun toivoni on iso 🙂 Sen eteen kannattaa tehdä töitä.
Tärkeimmät pointit Esan luennosta piirsin luennon aikana. Ei lisättävää.
Jotenkin on sellainen fiilis, että 99,9% tämän postin lukijoista ottaisi mielellään enemmän rakkautta omaan elämäänsä. Ehkä emme usein vain näe sitä niin. Vihaamme, olemme ärtyneitä, masentuneita tai tylsistyneitä, tai ehkä kritisoimme itseämme ja muita joko ajatuksissa tai ääneen. Poispääsyyn auttaisi lempeyden ja myötätunnon salliminen omaa itseä ja kaikkia kohtaamiaan ihmisiä kohtaan. Silti usein pidämme tällaisia ajatuksia hörhöinä.
Mutta tiedättekö: minä en enää välitä. Tiedän vain millä tavoin on äärimmäisen hyvä olla. Eikä se tapa nouse kovuudesta ja egosta. Se nousee lempeydestä ja hyväksynnästä. Itseä ja kaikkia kohtaan.
Kirjani deadlineen on enää pari hassua vuorokautta. Olen tehnyt pidempiä työpäiviä kuin koskaan. Samalla työn suorituskykyni on pysynyt uskomattoman hyvänä enkä ole taipunut stressin alle. Nukun sikeästi ja nukahdan heti kun menen sänkyyn. Tämä on ihan uutta – edellisen kirjan kirjoituksen loppuvaiheessa stressin fysiologiset vaikutukset tuntuivat paljon selkeämpinä. Olen innostunut ja energinen, ja vaikka paikat tässä kohti alkaa olla jo vähän puuduksissa istumisesta, jaksan tsempata täysillä loppuun.
Kirjan kanssa piisaa hoppua, mutta en kuitenkaan malta olla kertomatta mitä ihanaa on tulossa 🙂
Kesäkuussa olin upeassa Villa Mandalan retriittikeskuksessa viikonloppukurssilla. Tuo muutaman päivän loma oli yksi koko kesäni kohokohdista. Kurssi jonka kävin oli jooga- ja meditaatio-opettaja Jenni Kauppilan Rakkausretriitti. Huikea, huikea viikonloppu. Kirjoitan siitä jossain vaiheessa enemmän. Viikonloppu vaikutti minuun niin syvästi, etten ole saanut sanoja paperille. Monesti olen yrittänyt aloittaa, mutta en tiedä kuinka tuota kurssia voisi kuvata, sillä sanat eivät tee oikeutta niille tunnelmille ja oivalluksille joita siellä syntyi.
Kävellessäni Villa Mandalan suureen saliin kehoni lävitse kulkivat kylmät väreet – niin upea tunnelma tuossa paikassa oli.
Tuossa hetkessä tiesin, että täällä haluan itse järjestää unohtumattoman viikonloppukurssin, jossa osallistujat pääsevät rentoutumaan ja rauhoittumaan oman hyvinvointinsa äärelle.
Toivon ja tiedän, että juuri ne oikeat ihmiset joita tämän kurssin sisältö ja Villa Mandalan verkkosivujen kautta välittyvä tunnelma sykähdyttävät, lähtevät mukaan. Nähdään lokakuussa! 🙂
Tervetuloa viettämään kanssani unohtumatonta viikonloppua Villa Mandalaan 5.-7.10.2012!
Syökö stressi luovuuden ja innostuksen työhön? Nukutko yhtä vähän kuin abiturientti ennen yo-kirjoituksia? Häviääkö suklaalevy illassa tai mäyräkoira viikonlopussa huomaamatta? Oliko seksi mielessä viimeksi edellisellä vuosituhannella?
Tule viikonloppukurssille tarkastelemaan hormonitasapainoasi: se muovaa terveyttäsi, ajatuksiasi, valintojasi ja vartaloasi. Hormonit vaikuttavat koko elämääsi joka hetki.
Moni meistä on tietämättään kiitotiellä kohti kroonista sairautta, kuten kakkostyypin diabetestä tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Viikonloppukurssilla opit tiedostamaan ajoissa ruokavalion ja elämäntapojen vaikutukset hyvinvointiin ja hormonitasapainoon. Näet käytännössä, kuinka helppoa valintoja on tehdä ja kuinka muutokset vaikuttavat jo muutamssa päivässä energiatasoosi.
