Tieni siihen pisteeseen, jossa olen nyt ei välttämättä ole ollut se kaikkein tyypillisin. Oman polkuni tallustamisen kautta olen ymmärtänyt jotain merkittävää. Jokaisessa meissä asuu paljon suurempi voima, kuin mitä näkyy päällepäin. Voimme tehdä oman elämämme mittakaavassa isoja asioita.
Kun ihmisellä on sisäinen motivaatio, hän pystyy ihan mihin vain. Niihin kaikkein vaikeimmiltakin tuntuviin asioihin.
Olin koulussa keskitason oppilas ja etenkin matematiikassa, kemiassa ja fysiikassa melkoisen surkea. Kolmosluokalla sain kertolaskukokeesta nelosen, enkä vielä tähän ikään (30) mennessäkään ole oppinut kertotauluja. Lukioikäisenä ajattelin, että minusta tulee psykologi.
Kuitenkin vuonna 2007 valmistuin tietojohtamisen diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. Ja nyt olen yrittäjä ja huikeita myyntilukuja saavuttanut tietokirjailija, omana intohimoni kohteena ravinto ja hormonitoiminta.
Kuinka tässä kävi näin?
Taidan olla sellainen nopeiden päätösten tekijä. Päätän jotain ja porhallan sitä kohti. Joskus onnistun ja joskus en. Uskon, että kokeilemalla onnistun todella paljon useammin kuin sillä, että jätän kokeilematta uskalluksen puutteen takia.
1990-luvun loppupuolella ollessani teini-iässä, muistan isäni sanoneen usein, että toivoisi meidän opiskelevan ulkomailla vaikkapa vaihto-oppilaana. Hänellä kun ei koskaan sitä mahdollisuutta ollut. Tyrmäsin ajatuksen täysin, kunnes yhtenä päivänä lukion ensimmäisellä luokalla silmäni osui STS:n vaihto-oppilasvuoden mainokseen. Olin tuohon aikaan intohimoinen nettiroolipelien pelaaja ja ajattelin, että olisi kovin hauskaa tavata amerikkalaisia ystäviäni pelistä. Menin kotiin ja sanoin, että haluan lähteä vaihto-oppilaaksi. Rahallisesti tuo ponnistus on ollut sellainen, josta olen todella kiitollinen vielä tänäkin päivänä vanhemmilleni. Isä otti lainaa, jotta tytär pääsi maailmalle.
Lukion toisen vuoden olin vaihto-oppilaana Texasissa. Ja tapasin itse asiassa pelin kautta tutuksi tulleita tyyppejä. Olen aina ollut tällainen kaappinörtti, rakastanut tietokoneita ja tekniikkaa. Vaihto-oppilasvuosi muutti minua ja ajatuksiani merkittävästi. Opin olemaan kiitollinen elämästäni ja uskomaan omaan itseeni uudella tavalla.
Lyhyen matematiikan kohtuullisen huonosta menestyksestä huolimatta hain TTY:lle opiskelemaan ja pääsin soveltuvuusarvion kautta sisään. Opintoni aloitin tietotekniikan koulutusohjelmassa vuonna 2002. Kolmessa vuodessa opiskelin kaikki diplomi-insinöörin tutkintoon vaadittavat kurssit. Joku erehtyi sanomaan minulle ensimmäisinä kouluviikkoina, että ”te kukkaset [soveltuvuusarviolla sisälle päässeet] ette ikinä valmistu ajallaan, jos valmistutte ollenkaan”. Sisuunnuin ja päätin olla erilainen. Niinpä välillä itkin ja opiskelin – lukion pitkä matematiikka opiskeltiin nimittäin puolessa vuodessa läpi ja siitä jatkettiin korkeakoulumatematiikkaan. En ole koskaan opiskellut mitään niin vaikeaa. Mutta olin päättänyt, että kun kerta olen päässyt sisään, niin aion päästä myös ulos.
Syksyllä 2005 asuin Arizonassa puoli vuotta Jonin tehdessä diplomityötään paikalliselle yritykselle. Diplomityöni tein vuonna 2006 Patrialle. Firman ovet eivät kuitenkaan auenneet D-työni valmistumisen jälkeen. Hain kolmatta kertaa – ja lopulta pääsin – erääseen IT-alan yritykseen, johon olin halunnut jo opiskeluaikoina töihin. Muistan ajatelleeni, että tästä se nyt lähtee – tieni valkoisen BMW:n omistajaksi. Hullunkurinen ajatus, jolla motivoin itseäni usein hankalien kurssien aikana TTY:n aikoina. Ajattelin, että minusta tulee vielä menestyvä konsultti.
Hyvin nopeasti kuitenkin huomasin, että työ IT-alalla ei tuntunut oikealta. Business intelligence – varmaankin kovin tärkeää asiakasyrityksille, mutta ei mitään minua inspiroivaa, valitettavasti. Opiskelin vapaa-ajallani… öh, ja joskus myös työajalla (anteeksi ex-työnantaja)… ravitsemusta. Fitness-kisat oli käyty ja janosin tietää, miksi elimistöni palautuminen kisarutistuksesta tuntui niin vaikealta. Insinöörin ongelmanratkaisijamieli halusi vastauksia, eikä kalorien laskeminen ja ruoka-aineiden punnitseminen tuonut niitä. Saati työni johtoryhmäraporttien rakentelun parissa.
Muistan sanoneeni Jonille joskus kesällä 2007: ”Sieluni kuolee tässä työssä.”
Loppusyksyllä 2007 sain työtarjouksen urheiluravinnealan yrityksestä. Valtava paine rinnassa helpotti ajatellessani hyppäystä uudenlaiseen työhön. Ala tuntui paljon enemmän omalta. Pääsin auttamaan ihmisiä työni myötä jossain sellaisessa, joka tuntui aidosti merkittävältä: oman elämän ja urheilun suorituskyvyn parantamisessa.
Jotta tästä postista ei tule kolmen kilometrin mittainen, kirjoitan tarinani osissa 🙂
Lue muut osat:
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 2
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 3
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 4