Luonnon palauttavat vaikutukset + ajatuksia Terveysmetsä-kirjasta

By / 23 huhti 2018 / Kommentit pois päältä artikkelissa Luonnon palauttavat vaikutukset + ajatuksia Terveysmetsä-kirjasta

Millä tavalla luonto on sinun elämässäsi mukana? Entä missä on sinun lempipaikkasi luonnossa?

Kirjoitan kuudetta kirjaani nyt, jonka nimi on Palaudu ja vahvistu. Olen koonnut kirjaan tietoa eri asioista jotka auttavat meitä palautumaan, niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Metsän vaikutukset ovat todella mielenkiintoisia – ehkäpä ne tsemppaavat jonkun lähtemään luontoon, vaikka se ei aiemmin olisi niin tuttua ollutkaan. Minulle luonto on aina ollut lähellä, mutta en ole tajunnut sen merkitystä ennen kuin muutimme Helsinkiin. Yhtäkkiä asuimme keskellä melkoisen urbaania aluetta. Riippumatta siitä, mihin suuntaan lähti, niin aina kuului jonkun ison tien kohina ja autojen meteli lähistöltä. Yhtäkkiä huomasin kaipaavani suunnattomasti sitä, että kodin lähellä olisi metsää ja vettä. Niin kai se on, että joitakin asioita ei huomaa rakastavansa ennen kuin ne menettää.

Ajatuksia luonnosta ja sen hoitavasta vaikutuksesta

Onneksi nykyisin asumme ihanalla alueelle, jossa niin metsä kuin vesikin on aivan lähistöllä. Muutaman minuutin kävelymatkan päässä on merenranta, Seurasaareen pääsee kävellen kymmenessä minuutissa ja metsääkin löytyy läheltä niin Munkkiniemen rannan tuntumasta, Meilahdesta, Keskuspuistosta kuin Seurasaaresta. Autolla hurauttaa Nuuksioon varsin nopsasti. Vaikka meidät Jonin kanssa alkujaan 14 vuotta sitten yhdisti liikunta, niin luonnossa emme ole juurikaan liikkuneet yhdessä. Nyt luontoon lähtemisestä ja eväiden syömisestä nuotion äärellä on tullut meidän perheen kiva, yhteinen juttu.

Nuuksiossa retkellä. En ole ihan varma kumpi kysyi eka, että milloin syödään eväät, iskä vai poika 😉

Jollain tavoin olen näiden kolmen Helsinki-vuoden aikana havahtunut omasta ytimestäni käsin siihen, että luonnon poissaolo ei tee meille hyvää. Sen on oltava lähellä, läsnä ja mukana elämässä, jotta olo on ehyt ja kokonainen. Toki pääkaupunkiseudullakin on puita, puistoja ja muita luonnon elementtejä joka puolella, mutta minusta pienet puistopläntit kuitenkin ovat eri asia kuin se, että pääsee jotenkin ”suuremman” luonnon äärelle. Metsään, veden vierelle, kunnon maastoon, paikkaan jossa oikeasti kuulee luonnon ilman ympäröivää kaupungin hälyä.

Kun kaksi vuotta sitten sain melanoomadiagnoosin, muuttui luonto minulle pysähtymis- ja hoivaamispaikaksi. Aloin hakeutua luontoon ja tuntui suorastaan siltä, kuin minua hoidettaisiin. Aloin metsästää auringonlaskuja. Jostain syystä minulla oli valtava tarve nähdä aava taivas, mielellään päivittäin. Pilvet, värit ja horisontti. Sain niistä suunnattomasti lohtua ja jotain sellaista sisäistä ravintoa, mitä on vaikeaa pukea sanoiksi. Ehkä taivaankannen ihmettely sai omat murheet ja pienen ihmiselämän erilaiseen perspektiiviin.

Melanoomavuoteen kuului jaksoja, jolloin olin niin uupunut, etten jaksanut muuta kuin raahautua merenrantaan. Sekin teki jo pieniä ihmeitä. Istuin siellä elpymässä enkä edes yrittänyt kauemmas. Poika heitteli kiviä kilotolkulla mereen ja minä istuin vieressä seurailemassa.

Yksi lukemattomista kivienheittelyreissuista ikuistettuna.

Kun liikuin luonnossa yksin, ei kukaan ei vaatinut mitään. Siellä ei tarvinnut olla kellekään yhtään mitään. Sai olla vaan ja kiinnittää huomion mitä pienimpiin, suurimpiin, kauneimpiin, kaoottisimpiin ja ihmeellisimpiin yksityiskohtiin. Sen myötä minusta on tullut kaarnan, puunrunkojen, kallioiden, kivien ja kasvien ihastelija ja maisemien äärelle pysähtyjä. Juliuksen kanssa ihmettelemme paljon luontoa. Taivasta, sadetta, aurinkoa, kuuta, säätä, kukkia ja puita. Kiviä, sammalta, kääpiä ja ötököitä.

Aiemmin taisin olla vähän turhan kiireinen ja ajatuksissani huomatakseni kaiken sen kauneuden, jonka keskellä elämme. Vaikka tunnen myötätuntoa sitä nuorempaa itseäni kohtaan, joka suoritti, touhusi ja teki niin kamalan tärkeitä asioita, niin kyllä vähän mietin myös että olisihan sitä edes murto-osan siitä ajasta voinut käyttää vaikka talvella hangilla hiihtelyyn ja ihan vaan takapihalla istuksimiseen. Mutta näin kai elämän on pitänyt mennä. Olen iloinen että olen havahtunut nyt. 🙂

Minulle oman kodin lähellä rakkain luontoympäristö on Seurasaari. Kainuun metsiä kai ikävöin aina, vaikken niitä lapsena ja nuorena osannutkaan arvostaa kuten nykyisin. Mökin ranta on myös rakas paikka.

Eräs kesäinen retki Meilahden metsiin – ”äiti voidaanko mennä taas syömään niitä… niitä… niitä ketunkasveja vai mitä ne oli?”

Metsä auttaa palautumaan ja lievittää stressiä

Metsällä ja luonnolla on suuri vaikutus palautumiskykyymme kokonaisvaltaisesti. FM Marko Leppäsen ja FT Adela Pajusen Terveysmetsä-kirja kertoo tästä varsin kattavasti. Älyttömän kiinnostavaa tutkimustietoa luonnon (ja jopa luontokuvien katselun) vaikutuksesta hyvinvointiin, mutta myös tarinoita, todella vetävää tekstiä ja pätkiä joissa tuntee olevansa kirjoittajan mukana keskellä mitä suurinta luontoelämystä.

Fysiologiamme reagoi metsään jo lyhyessä ajassa. Stressihormonien määrä veressä alkaa laskea, verenpaine alenee, lihasjännitys vähenee. 15-20 minuutissa sydämen syke laskee ja sykevälivaihtelu kasvaa – tämä kertoo autonomisen hermoston ”palautumishermoston” eli parasympaattisen osan aktivoitumisesta.

Valmennuskokemukseni ovat näyttäneet, että asiakkailla usein päiväaikaiset palautumishetket kantavat pidemmälle samaan vuorokauteen. Kun päivään on sisältynyt palauttavia hetkiä, unikin on laadukkaampaa ja palautumista tapahtuu yön aikana enemmän.

Tarvitsemme keskimäärin 7,5 tuntia fysiologista palautumisaikaa vuorokaudessa, jotta palaudumme arjen rasituksesta. Monilla meistä on valitettavasti tapana ns. ”elää velaksi”. Tämä tarkoittaa sitä, että koko ajan ollaan hiukan alipalautuneessa tilassa – kuormitusta on enemmän kuin mistä oikeasti pystyy palautumaan. Mitä kuormittavampaa arki on fyysisesti ja henkisesti, sitä enemmän tulisi mielestäni kiinnittää huomiota omaan palautumiseen. Esimerkiksi Firstbeat-analyysin avulla voi selvittää omaa kuormituksen ja palautumisen suhdetta.

Rauhallinen liikkuminen luonnossa (tai ihan vain oleminen, jos on todella uupunut) voisi olla auttaa palautumaan paremmin.

Psyykkisesti luonto vaikuttaa mm. siten, että sen avulla on helppo irrottautua arjen vaatimuksista ja tarkkaavuus kiinnittyy tahattomasti luonnon elementteihin. Voimme tuntea luonnossa hyvin elvyttäviä tunteita kuten lumoutumista ja haltioitumista. Keskittymiskyky, tarkkaavaisuus ja muisti parantuvat n. 45 minuutissa.

Pieni lainaus Terveysmetsä-kirjasta:

”Itävaltalaisessa tutkimuksessa ihmiset arvioivat, että he tunsivat metsässä tai puistossa käynnin jälkeen 87 prosenttia vähemmän stressiä kuin ennen käyntiä. Tulos sopii punakynällä alleviivattavaksi, sillä monille meistä stressi on ainainen seuralainen.”

Tämä kaikki ehkäpä edellyttää kuitenkin sitä, että olemme edes hiukan läsnä siellä missä oikeasti olemme – onhan mahdollista painaa juoksulenkki läpi hampaat irvessä metsäpolulla musiikkia kuunnellen, omissa ajatuksissaan ja olla lainkaan huomaamatta ympärillään olevaa. 😀 Usein luonnossa törmää kuitenkin ns. odottamattomiin asioihin – kuulee tikan nakutuksen, näkee joutsenparin, huomaa pörröisen oravan… nämä aistihavainnot vetävät meidät tähän hetkeen ja irrottavat meidät hetkeksi ajatussisällöstä jossa mieli voi myllertää muuten tauotta.

Millanen suhde sinulla on luontoon? Entä mistä löytyvät rakkaimmat ja hienoimmat paikat, joihin ehkä kannattaisi vaikkapa meidänkin perheen suunnistaa kesällä? Saa vinkata vaikkapa FB-sivujeni kautta!

Kesäretkellä Isosaaressa Helsingin edustalla.

Tekstin lähteet:
– Leppänen M. ja Pajunen A.: Terveysmetsä – tunnista ja koe elvyttävä luonto (Gummerus 2018). Kirja saatu Gummerukselta arvostelukappaleena.
– Mäkikangas A., Mauno, S. ja Feldt. T. (toim.): Tykkää työstä – työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. Lähteenä luku 5, Ulla Kinnunen – Työstä palautuminen. (PS-Kustannus, 2018).

Share on Facebook