Kaisan kilpirauhasseikkailu osa 4: raskaus ja lääkityksen vaihto

By / 08 syys 2013 / No Comments

– Kaisan kilpirauhasseikkailu osa 1: diagnoosi, masennus ja toivoa uuteen alkuun
– Kaisan kilpirauhasseikkailu osa 2: rT3-clearing ja paluu innostuneeksi itseksi
– Kaisan kilpirauhasseikkailu osa 3: onnellista arkea

Helmikuun loppu 2013. Kaunis aamu, taivas oli kuin pensselillä maalattu.

taivas

Katsoin hieman epäuskoisena raskaustestiä, jonka ikkunaan piirtyi kaksi viivaa. Kehon viestit olivat kyllä varsin selvät, mutta pari vuotta aikaisemmin tapahtuneen keskenmenon myötä mielessä häilyi lähinnä pelko. Kun tuolloin oli monta viikkoa ehtinyt iloita ja alkaa rakentaa mielessään elämää uudenlaisen vaiheen varaan, oli tunne melkoisen musertava kun haaveet häipyivät taivaan tuuliin. Puhumattakaan keskenmenon fyysisestä, hyvinkin raadollisesta puolesta.

Tällä kertaa näyttää kuitenkin olevan toisin. Raskaus on nyt edennyt loppusuoralle ja vointini on kaikin puolin mainio.

Viikolla 6 kävimme ensimmäisessä ultrassa tutulla naistentautien lääkäri Bruno Cacciatorella. Pienen sydämen pompottava ääni ei varmaan ikinä häviä tärykalvoiltani. Kaikki oli hienosti, juuri niinkuin pitääkin. Niin myös seuraavalla kerralla ultrassa viikolla 8. Oli hellyttävää nähdä pienen ihmisen näköinen vauveli ultran ruudulla.

Nyt 32. viikon alussa on hankalaa kuvitella, että tuo hyvin aktiivinen pikkuinen potkuttelija masussani oli ekassa ultrassa vasta kolme millimetriä pitkä. Elämä on ihme. Raskauden myötä tuo lause todellakin konkretisoituu.

Mutta palataan vielä alkuun. Toisen ultran myötä aloin uskoa, että tässä tosiaan ollaan raskaana ja kaikki näyttää etenevän juuri niin kuin kuuluukin. Tässä vaiheessa oli jo aika ottaa yhteyttä neuvolaan. Lääkityksenä minulla oli tässä vaiheessa pelkkä Liothyronin, josta olen kirjoittanut paljon aikaisemmissa kilpirauhasposteissani.

Ensimmäinen neuvolakäynti osui kolmen viikon kuvotuksen ja järjettömän väsymyksen jaksolle. Väsymys oli niin kovaa, etteivät pitkät yöunet ja 1-2 päiväunetkaan tuntuneet riittävän. Pelkäsin, että koko loppuraskaus tulee menemään samanlaisessa väsymyksessä ja että syynä on kilpirauhasongelmat. Onneksi olin täysin väärässä.

Onnekseni säästyin oksentamiselta eikä huonovointisuutta muutenkaan kestänyt pitkään. Viikot vain tuntuivat käsittämättömän pitkiltä tuossa vaiheessa. Ruokahetkiä tavallaan odotti ja tavallaan kammoksui jo etukäteen, kun ei tiennyt mikä milloinkin aiheuttaa yökötysreaktion. Helpoimpia ruokia olivat riisinuudeli, appelsiinimehu ja mangopiltti. Mietin jo moneen otteeseen huvittuneena, että näinköhän mahtavat mennä ravintovalmentajan raskausajan ruokailut.

appelsiinimehu

Tällä selvittiin monta päivää alkuvaiheessa – mutta en voi suositella! Tuoremehut ovat melkoisia sokeripommeja, yhdessä tetrassa voi olla monen monituisen hedelmän mehu. Ajattelin kuitenkin että ensimmäisellä kolmanneksella kaikki keinot on sallittuja ja parannan tapani heti kun vointi sen sallii. Niin tein 🙂

Viikon 10 jälkeen olo alkoi onneksi muuttua ja aloin saada takaisin enemmän omaa itseäni, niin vireystilan kuin tavanomaisen ruokahaluni puolesta. Minulle epätavalliset ruoat, kuten päivittäinen tuoremehujen juominen, jäivät pois.

Mitään outoja mielitekoja minulla ei ole ollut koko raskauden aikana. Olen syönyt puhdasta, monipuolista, runsasproteiinista ruokaa, pitänyt erityisen hyvin huolen kasvisten saannista ja käyttänyt mm. omega-3-kalaöljyä ja muita raskausajalle tärkeitä ravintolisiä. Kirjoitan omista raskausajan ravintolisistäni vielä erillisen blogipostin, koska siitä on kysytty monesti.

Uskon että kehon hyvä ravinnetila on auttanut todella paljon hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Mielestäni lause ”vauva tahtoo roskaruokaa” on kyllä niin täyttä tuubaa. Vauva tahtoo ravitsevaa ruokaa. Äidin mieli on se, joka antaa oikeutuksen herkuttelulle. Tottakai itsekin olen syönyt hyvää, mielestäni se on osa tavallista elämää. Mutta se, että raskausaikana mätetään ihan mitä sattuu, on oman ajatusmaailmani kautta katsottuna aivan käsittämätöntä. Minähän olen vastuussa uuden ihmisen rakentamisesta. Raskausajan ravinto, stressinhallinta jne. vaikuttavat paljon esim. vauvan geenien ilmenemiseen eli siihen mitä geenejä luetaan. Haluan antaa meidän pikkuiselle parhaan mahdollisen alun. Ei tarvitse tietää miten tuo geeniekspressio tapahtuu, tarvitsee vain tietää kuinka siihen voi itse vaikuttaa. Hyvä ravitsemus on yksi tärkeä asia.

Raskaus ja hormonit

Kilpirauhas- ja muut hormoniongelmani aiemminkin omissa käsissäni pitäneenä halusin tälläkin kertaa selvittää kaiken mitä pystyin. Raskausaika muuttaa koko kehon aineenvaihduntaa. Mielestäni on tärkeää ymmärtää, mitä kropassa tapahtuu jotta voi tehdä tietoisia päätöksiä esimerkiksi ruokavalion ja stressinhallinnan suhteen – ja ennen kaikkea ymmärtää, miksi keho käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Aihe on todella laaja, mutta ainakin näiden alle kirjoittamieni asioiden ymmärtäminen on helpottanut itseäni tekemään hyviä valintoja.

Jossain vaiheessa äidin elimistön kyky hyödyntää insuliinia heikkenee, jotta vauva saa mahdollisimman paljon ravinteita. Huono hiilihydraattien sietokyky jo raskauden alkuvaiheessa ja erittäin hiilihydraattivoittoinen ruokavalio (yhdistettynä vähäiseen liikuntaan) rakentavat valitettavasti aikamoista todennäköisyyttä raskausdiabeteksen synnylle.

Tiedän, että oma kroppani ei siedä runsashiilihydraattista ruokavaliota, ts. sitä että tärkkelystä tulisi joka ikisellä aterialla tai että söisin 6-8 palaa leipää päivässä kuten ravitsemussuosituksissa kehotetaan. Syön kyllä joka päivä hiilihydraattipitoisia ruokia, mutta en joka aterialla ja pidän annokset järkevinä. Joinakin päivinä saatan syödä vaikkapa gluteenittoman sämpylän, riisiä usealla aterialla, pari hedelmää ja jonkun herkun kuten jäätelön. Jonain toisena päivänä en kaipaa mitään tärkkelyksiä ja koko päivä menee huomaamatta vihanneksilla, marjoilla ja jollain hedelmällä. En todellakaan rajoita mitään, ainoastaan huomioin ja tiedostan. Olen syönyt koko raskauden ajan täysin gluteenitonta ruokaa.

Painoni on noussut tähän 32. raskausviikkoon mennessä vasta noin 7,5 kiloa. Kesällä oli jakso, jolloin söin pikkuisen suklata tai jäätelön joka päivä – en mielitekojen vuoksi, vaan milloin ”loman kunniaksi”, milloin ”siksi kun on tarjolla”. Silloin paino kääntyi nopeampaan nousuun. Kun huomasin tämän ja palasin takaisin tiedostamiini minulle sopiviin tapoihin, painon nousu tasoittui. Uskon että insuliiniasian ymmärtäminen ja siihen vaikuttaminen tietoisesti on säästänyt minut turhalta rasvan kertymiseltä. Olen kuitenkin koko ajan syönyt niin, että nälkää en todellakaan ole nähnyt – päin vastoin.

Kortisolin eritys lisääntyy, etenkin toisen kolmanneksen myötä. Raskauden loppuviikoilla kortisolia tuotetaan jopa 2-3 kertaa normaalia enemmän. Ilmeisesti kortisolin nousu liittyy aivojen ja keuhkojen kehitykseen. Kortisolin nousu nostaa myös verensokeria, joten myös tämän takia etenkin raskauden loppupuolella on mielestäni varsin järkevää huomioida ruokavalion vaikutus verensokeriin.

Stressinhallinta on olennainen osa itsehoitoa raskauden aikana – miksi stressata jo muutenkin kovilla olevaa kehoa? Tätä olen yrittänyt pitää mielessä ja pyrkiä vaatimaan itseltäni mahdollisimman vähän, poislukien asiat jotka tiedän itselleni hyväksi, kuten ruokavaliosta huolehtiminen ja liikunta. Niidenkään kanssa en kuitenkaan ole ollut mikään pyhimys. Esimerkiksi alkuraskaudessa liikunta oli aivan olematonta. Voimavaroja ei ollut kovin moneen asiaan, ja pakersin kuitenkin maailmaan Taikinasta teräkseksi -kirjan. Kroppa tuntui alkuraskaudessa niin vieraalta ja kummalliselta, että liikunta ei ollut mukavaa. Kun vieraantuneisuus häipyi ja masu alkoi kasvaa kunnolla, aloin taas tehdä säännöllistä punttitreeniä, joogata ja käydä kävelyillä.

Tietysti myös sukuhormonien tuotanto muuttuu ja istukka ottaa ison roolin niiden valmistuksessa. Estrogeenit ylläpitävät raskautta ja edistävät kohdun ja rintojen kasvua. Niiden tuotanto kasvaa monisatakertaiseksi normaaliin nähden. Progesteroni mm. vaikuttaa kohdun limakalvoon jotta alkio voi kiinnittyä siihen ja valmistaa rintoja maidontuotantoon. Estrogeenien ja progesteronin tanssi on mielenkiintoinen: estrogeeni kiihdyttää monia kehon toimintoja (esim. solujen kasvua) ja progesteroni puolestaan rauhoittaa, hidastaen esim. suoliston liikettä ja saaden raskaana olevan naisen uneliaaksi etenkin alkuraskauden aikaan.

Kilpirauhashormonien tarve kasvaa ja niiden riittävä eritys (tai saanti lääkkeiden kautta) on välttämätöntä mm. sikiön aivojen kehityksen kannalta. Kaiken kaivelemani tiedon perusteella vaikuttaa siltä, että istukka muuntaa varastohormoni T4:a aktiiviseksi T3-hormoniksi. Siitä en oikein ole löytänyt tietoa, miten äidin kehon T3-hormoni vaikuttaa sikiöön ja läpäiseekö se istukkaa vai ei. Mielenkiintoista kuitenkin on, että myös pelkällä T3-lääkityksellä oleville naisille on syntynyt terveitä lapsia. Olen nähnytkin yhden, söpö pieni pakkaus. 🙂

Toki monet muutkin hormonit vaikuttavat raskauteen ja sen kulkuun. Esimerkiksi synnytys on sitten ihan oma juttunsa. Rennossa olotilassa erittyvät oksitosiini ja endorfiinit vievät synnytystä eteenpäin ja lievittävät äidin kipua, kun taas pelon ja ahdistuksen myötä erittyvä adrenaliini hidastaa synnytystä ja saa veren virtaamaan pois päin kohdusta. Vaikuttaisi siltä, että tietoisen rentoutumisen opettelu voisi olla hyvä juttu jokaiselle synnyttäjälle, riippumatta synnytystavasta ja valitusta (tai väliin jätetystä) kivunlievityksestä.

Apua rapakon takaa – taas

Raskaus oli vasta viikolla 5, kun otin yhteyttä Recovering with T3 -kirjan kirjoittajaan Paul Robinsoniin. Hän kehotti minua tekemään etäkonsultaation Dr Gina Honeymanin kanssa, joka on edesmenneen kilpirauhas- ja fibromyalgia-asiantuntija Dr John Lowen ex-vaimo. Dr Honeyman on kiropraktikko, jonka vastaanotolla T3-lääkkeen käyttö ei ole mitenkään poikkeuksellista. Hän tekee tietysti yhteistyötä lääkäreiden kanssa, koska kiropraktikkohan ei voi lääkkeitä määrätä.

Tunnin juttutuokion jälkeen olin saanut paljon tietoa hänen hoitometodeistaan, jotka poikkeavat aika paljon suomalaisista T3-hoitokäytännöistä. Minulle oli yllättävää, että hänen potilaistaan suurimmalla osalla ns. ylläpitoannos T3-lääkkeellä on vähintään 75mcg päivässä ja että useimmat potilaat ottavat lääkkeen aamulla heti herättyään, koko annoksen kerralla. Tämä kuulosti aikamoisen hurjalta. Itse en uskaltaisi moista lähteä kokeilemaan. Oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla hänen työstään Dr Lowen rinnalla. Itselleni tärkein asia kuitenkin oli kuulla, että hänellä oli ollut useampia naisia potilaina jotka olivat saaneet terveitä lapsia pelkällä T3-lääkityksellä.

Dr Honeyman kehotti minua seuraamaan tiiviisti vauvan sykkeitä, jos jatkaisin pelkällä Liolla. Hän sanoi, että vauvan sykkeistä voidaan saada osviittaa onko T3-lääkitys oikealla tasolla. Labrat eivät kuulemma näytä kaikkea. Tämän vuoksi kävimme Brunolla ultrassa jo viikoilla 6. ja 8. Syke kuului hienosti ja oli tasainen, juuri sopiva.

kaisa_vk15Raskausviikolla 15 uuden kirjan kuvauksissa. Kuvaaja Elise Kulmala nappasi kuvan muistoksi raskauden alkuvaiheesta. Tämä kuva ei siis liity mitenkään uuteen kirjaan. 

Monenlaisia mielipiteitä raskausajan lääkityksestä

Tietenkään en voinut luottaa pelkästään Dr Honeymanin tietoihin. Halusin jutella vielä oman lääkärini ja muiden tuntemieni lääkäreiden kanssa. Niinpä kävin keskustelut viiden tuntemani lääkärin kanssa, jotka ovat hoitaneet mitä moninaisimpia kilpirauhasongelmia. Osa suositteli siirtymään pelkälle Thyroxinille, osa ehdotti yhdistelmälääkitystä ja osa sanoi että todennäköisesti voisin jatkaa pelkällä Liolla. Varsin monimuotoista siis!

Raskauden ajan kilpirauhaslääkityksestä ei tunnu olevan mitään yhtenäistä konsensusta. Tähän mennessä olen kuullut potilastapauksia kaikista T4- ja T3-jatkumon ääripäistä, nähnyt pelkällä Lio-lääkityksellä raskauden aikana olleen naisen terveen vauvan ja toisaalta kuullut myös Taysin endokrinologilta pelottelutarinoita siitä miksi T3-lääkettä ei saisi käyttää raskauden aikana.

Oma käsitykseni on tällä hetkellä se, että eri ihmiset voivat hyvin erilaisilla lääkityksillä. Esimerkiksi toista yleisistä eläinperäisistä lääkkeistä valmistavalta tehtaalta sanottiin, että tuhansia terveitä lapsia on syntynyt äideille joilla kyseinen lääkitys on käytössä. Ja miksi lapset eivät olisi terveitä – erittäähän kilpirauhanen itsessäänkin sekä T4- että T3-hormoneja.

Minulle tuli kuitenkin vastaan mielenkiintoinen tilanne. En tuntunut enää tarvitsevan Liothyroninia.

Ajatuksia raskausajan T3-lääkityksestä ja vaihto Thyroxinille

Ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella minut kutsuttiin Taysiin. Neuvolan lääkäri ja 12. viikon ultran tehnyt lääkäri olivat olleet ihania, he olivat kannustavia ja sanoivat etteivät puuttuisi lääkitykseen, vaan antaisivat Taysin endokrinologin katsoa tilannetta.

Taysin endokrinologi olikin sitten täysin ehdoton sen suhteen, että Lio pitäisi pudottaa nopeasti pois ja siirtyä pelkälle Thyroxinille. Olin todella ahdistunut. Pelkäsin, että vaivun takaisin alakuloon ja aikaansaamattomuuteen. Voin nimittäin Liolla oikein hyvin ja vaikka T3v-arvo oli hieman yliviitearvojen, mitään viitteitä liikatoiminnasta ei ollut. Sanoin endolle, etten voi luvata, että pystyn tekemään vaihdon. Lupasin kuitenkin kokeilla ottaa Thyroxinin Lion rinnalle ja niin teinkin. Pelotti ihan kamalasti.

Toukokuun alkupuolella aloin nostaa Thyroxinin annosta ja pudotin samalla Lioa alaspäin. Tässä vaiheessa päivittäinen Lio-annokseni oli ollut 50-60mcg jaettuna 3-4 osaan. Lisäsin Thyroxinin aamuun ja aloin pienentää Lio-annoksia.

Taysin kuukausittaisissa labroissa seurattiin arvojen nousua. Ensimmäisellä seurantakäynnillä TSH- ja T4-arvot olivat edelleen alakantissa ja endo sanoi että Thyroxinia pitää alkaa nostaa nopeammin. Hän perusteli tätä sillä, että ainoa turvallinen ja tutkittu raskauden ajan kilpirauhaslääkitys on Thyroxin. Vointini oli ollut aika hyvä, joten lupasin kokeilla, mutta edelleen ajattelin että haluan pysyä yhdistelmälääkityksellä (Thyroxin ja Liothyronin) koko raskauden ajan.

Ilmeisesti raskausajan T3-lääkityksestä on varsin vähän tutkimusdataa (lähetäthän minulle viestiä jos tiedät paremmin!). Toisaalta T3:n käyttöä ei myöskään kielletä, sillä esimerkiksi USA:ssa Cytomel (vastaava kuin Liothyronin) on luokiteltu kategoria A:han joka tarkoittaa, että se on turvallinen raskausaikana. Kategoria A:sta sanotaan: ”Adequate and well-controlled human studies have failed to demonstrate a risk to the fetus in the first trimester of pregnancy (and there is no evidence of risk in later trimesters).”.

Joka tapauksessa Suomessakin ilmeisesti luotetaan The Endocrine Societyn paljon viitattuun Management of Thyroid Dysfunction during Pregnancy and Postpartum -suositukseen, jossa sanotaan näin:

”8.4c. If TSH concentration is 2.5–10 mIU/liter, a starting levothyroxine dose of 50 g/d or more is recommended. Other thyroid preparations (such as T3) are not recommended. USPSTF recommendation level: C; evidence, fair (2QQEE) (135).”

Kun menee kaivamaan lähdeviitteen 135 eli tämän tutkimuksen, saakin tietää että tutkimuksessa ei itse asiassa mainita sanallakaan T3-lääkitystä tai muita lääkityksiä kuin Levothyroxine eli T4. Mielenkiintoista. Tämä on kuitenkin samalla se lähde, johon monet lääkärit viittaavat sanoessaan että mitään muuta kilpirauhaslääkitystä ei pitäisi käyttää raskausaikana.

Osa yllä mainituista tiedoista on itse kaivamiani, osan olen saanut tutuilta lääkäreiltä.

2013-08-22 11.34.41-2

Raskausviikko 30 tai jotain, vielä näkyy varpaat, onneksi myös isällä 😉

Kaivelin asiaa vielä lisää tuttujen lääkäreiden kautta. Fimeaan ei ole ilmoitettu ainuttakaan haittavaikutusta liotyroniinista. HUS:n teratologisesta palvelusta puolestaan sanottiin että Liothyronin on täysin turvallinen raskauden ja imetyksen aikana. Sikiöhaitoista ei ole mitään viitteitä.

Mikään yllä olevista ei siis tarkoita, että kehottaisin ketään käyttämään Liothyroninia raskausaikana. Minulla ei ole mitään pätevyyttä neuvoa ketään lääkityksissä. Haluan vain kertoa avoimesti, mitä sain selville kun olin itse asiasta täysin ymmälläni.

Miksi siis päädyin pelkkään Thyroxiniin? No, faktahan näyttää olevan se, että T4-lääkitystä raskauden aikana on oikeasti tutkittu ja se on edelleen se yleisin kilpirauhaslääkitys. Jos kroppani sitä pystyisi hyödyntämään sitä normaalisti, tuskin kannattaisi kynsin ja hampain riippua kiinni T3-lääkkeessä. Ajattelin tietysti myös pientä elämää sisälläni: ehkä hyvin tunnettu lääke kuitenkin olisi turvallisin tapa varmistaa pikkuihmisen hyvinvointi – jos voisin itse myös sillä hyvin. Päätin siis katsoa miten käy.

Heinäkuun alkuun mennessä olin nostanut Thyroxinia 150 mikrogrammaan päivässä. Vointi oli tosi hyvä. Lion annos oli enää todella pieni joten uskalsin kokeilla Lion tiputusta pois. Kappas – vointini ei heikentynyt lainkaan. Koska T4v oli heinäkuun labrassa vielä matalampi kuin endo olisi toivonut, ehdotettiin Thyroxinin nostoa 175 mikroon. Kokeilinkin tätä, mutta minua alkoi väsyttää kamalasti. Tuntui että olo meni huonompaan suuntaan. Niinpä laskin takaisin annoksen 150 mikroon ja sillä voin edelleen hyvin. Lio jäi siis pois lähes huomaamatta.

Mitä hyviä puolia Thyroxiniin vaihdosta sitten on ollut? Ensiksikin lääke täytyy muistaa vain kerran päivässä. Olotilaan ei tule notkahduksia, ellen ole nukkunut huonosti. Stressinhallinnasta pyrin edelleen pitämään kiinni, koska en halua rT3-ongelman uusiutumista. Nyt kehoni muuntaa T3:a tarpeen mukaan. Viime labrassa T3v oli (minulle itselleni) hämmästyttävän matala, vain 3,3. Olin uskonut, että näin matalalla T3v-arvolla voisin huonosti. Ainakaan juuri nyt niin ei näytä olevan. Ennen raskautta olin voinut todella hyvin, kun T3v pysytteli 5,5 paikkeilla. Silloin T4v ja TSH olivat mittaamattomissa. Näin tietysti myös raskauden alussa, jolloin olin vielä pelkällä Liolla.

Olen todella iloinen, että uskalsin kokeilla vaihtoa. Olen myös todella iloinen siitä, että olin väärässä sen suhteen ettei mikään muu lääke sopisi minulle kuin Liothyronin. Minua pelotti Thyroxinin kokeileminen. Pelkäsin jopa Erfa Thyroid- tai Armour Thyroid -yhdistelmälääkkeiden kokeilemista, enkä siksi ole halunnut lähteä missään vaiheessa testaamaan voisiko joku toinen vaihtoehto toimia yhtä hyvin tai jopa paremmin. Nyt huomaan, että kun näihin asioihin on voimakas tunneside, myös uskomukset muuttuvat todella vahvoiksi. Sitä luulee olevansa kaiken suhteen oikeassa. Täytyisi kuitenkin pystyä pitämään avoin mieli ja uskaltaa sanoa vasta oman kokemuksen kautta, mikä itselle toimii ja mikä ei.

Mitä raskauden jälkeen?

Jatkosta en vielä tiedä. Kun raskaus on ohi, saatan pysyä Thyroxinilla tai siirtyä yhdistelmälääkityksen käyttöön. Ilmeisesti siitä ainakin on näyttöä, että usein synnytyksen jälkeen T3-taso laskee, mutta minulla ei ole tästä mitään varmaa dataa.

Voinnissani ei ollut mitään vikaa ennen raskautta, eikä siinä ole nytkään, vaikka raskaus on loppusuoralla. Aineenvaihduntani tuntuu toimivan mainiosti. Olen virkeä, raskauskiloja ei ole tullut turhaan yhtäkään, vatsani toimii säännöllisesti, jaksan treenata, olen töissä skarppina ja nukun makeasti – ellen stressaa.

Kilpirauhasseikkailuni myötä olen tullut hyvin tietoiseksi asioista joita kehoni kokee stressinä. Moni asia, joita aiemmin olin pitänyt normaaleina, ovat itse asiassa stressitekijöitä. Stressin kanssa pitää tietysti oppia elämään, koska se on osa normaalia elämää. Mutta monia asioita voin kuitenkin itse tehdä välttääkseni turhaa stressiä.

Tiukkaan luentoviikkoon ujutetut kovat treenit ovat stressi – vaikka ne tuntuisivatkin siinä hetkessä hyviltä ja endorfiiniryöppy olisi lähes terapeuttinen. Tietokoneen näppäily läpi päivän ja lähellä nukkumaanmenoaikaa on stressi. Jos teen töitä koneella koko päivän tai erityisen myöhään, kehoni ei meinaa päästä lepotilaan moneen tuntiin vielä senkään jälkeen kun olen jo unessa. Tämän todisti minulle tammikuun luentokiertueen aikana tehty Firstbeat-sykeanalyysi. Iltaluento on stressi, eikä samaan päivään tai sen jälkeiseen aamuun kannata sopia juuri mitään tekemistä. Liian pitkä istuminen on stressi. Jaloitteluhetket läpi työpäivän ovat tärkeitä ja valitettavan usein silti unohtuvat.

Minulle stressi on siis ennen kaikkea asioita joita teen, ei niinkään ajatteluni aiheuttamaa. Stressaan nykyään mielessäni lähinnä liian tiukoista aikatauluista ja syyllisyydentunnosta, jos en ehdi pitää huolta itsestäni. Elämässäni kaikki asiat ovat muuten tosi hyvin ja aiemmin niin tuttu jatkuva itseruoskinta (= stressi) on loppunut. Aina näin ei todellakaan ole ollut!

Ymmärrän nyt myös paljon paremmin, miksi rT3-ongelma ei ikinä päässyt korjautumaan. En tiedä olisiko se korjautunut itsekseen, mutta isona esteenä oli oma käsitykseni siitä, mitä on rento elämä. Tavallinen elämäni ei tainnut olla tarpeeksi palauttavaa. Ehkä olisin todellakin tarvinnut sen puolen vuoden paratiisirannalla köllöttelyn parantuakseni, jotta olisin voinut ns. nollata tilanteen. Sitä en tosin koskaan saa selville.

Sekalaisia ajatuksia seikkailusta tähän saakka

Raskauden odottelussa kilpirauhashärdellillä on tietysti ollut oma osansa. Kuitenkin monta muuta merkittävää asiaa on tullut opittua sen sivussa. Edelleenkään en usko, että pelkkä lääke on ratkaisu monimutkaiseen ongelmaan. Etenkin kilpirauhasen muunto-ongelmassa kyse on isommasta vyyhdistä. Sen selvittämiseksi vaaditaan rohkeutta ja uskallusta katsoa omaa elämäänsä rehellisin silmin. Ei uskomusten tai oletusten läpi, vaan paljaana, sellaisena kuin se ihan oikeasti on.

Minulle tämä kilpirauhasseikkailu on ennen kaikkea ollut seikkailu omaan itseeni. Se alkoi keskeltä metsää, sieltä minne olin itseni eksyttänyt kaikella säätämisellä ja käsityksillä siitä miten asioiden pitäisi olla ja mennä. Pelkkä T3-lääke ei olisi ollut riittävä juttu minua parantamaan. Ja tuskin vieläkään näen elämääni ja itseäni täysin sellaisena kuin se oikeasti on. Mieli on kuin projektori, joka heijastaa meille todellisuutta. Minunkin projektorini linssissä on varmasti edelleen roskia, jotka saavat todellisuuden näyttämään hieman joltain muulta kuin se oikeasti on. Uskon kuitenkin, että olen lähempänä totuutta kuin aikaisemmin.

Kaisa treenaaPalatakseni alkuperäiseen aiheeseen, joka oli siis raskaus: odotus jatkuu. Loppusuora on käsillä, viikkoja laskettuun aikaan enää kahdeksan. Odotan innolla ja jännityksellä, miten elämä tulee tästä muuttumaan. Olen onnellinen ja luottavainen, enkä malta odottaa että näen pienen ihmisen joka syntyy tähän maailmaan. Toivon että kaikista seikkailuistani huolimatta hänellä on syntyessään kaikki hyvin.

Jatkossa raskaus- ja vauva-ajan seikkailuitani voit lukea Vauva-lehden sivuilta, jossa blogini aukeaa nyt syyskuun alkupuolella. Jatkan toki juttujani myös omassa blogissani, mutta raskauden ja vauva-arjen pienistä energiaa antavista asioista kerron Vauvan blogissa. Tästä pääset lukemaan Parsakaaliprinsessa-blogiani.

Share on Facebook