Uusia alkuja

Uusia alkuja

By / 26 touko 2012 / No Comments

Blogi on ollut aikamoisen pitkään katkolla. Ja itse asiassa minusta tuntuu, että vaikka olenkin välillä kirjoittanut, en ole pitkään aikaan kirjoittanut niin vapautuneesti ja suoraan aidosta minusta kuin aikoinaan Fastin sivuille. Aikoinaan blogia tuli kirjoitettua ilman mitään sensuuria, enkä miettinyt mitä muut siitä mahtavat ajatella. Se oli kanava omien ajatusten purkamiseen ja oman rakkaan fitness-harrastuksen dokumentointiin.

Siirryttyäni yrittäjäksi ja varsinkin terveysongelmien alkaessa kasautua loppusyksyllä 2009, kirjoittaminen tuntui yhä vastenmielisemmältä. Oli hankalaa kirjoittaa innostavaa tekstiä, kun itse voi pahoin. Silloin kun keho ei suostu yhteistyöhön, mielialat menee vuoristorataa ja itse yrittää epätoivoisesti etsiä vastauksia ongelmiin, tuntuu kovin haavoittuvaiselta laittaa asiansa esille nettiin. Lisäksi jossain kohti lyhyellä aikavälillä tulleet negatiiviset kommentit kirjoitustyylistäni ja blogistani lannistivat aika lailla. Joten niin se bloggailu vain jäi. Nyt minusta tuntuu, että voisi olla aika aloittaa uudelleen. Siten että kirjoitan aidosti ja rehellisesti, enkä yritä olla mitään sen ihmeellisempää kuin oma itseni. Voi siis olla ettei tämä blogi näyttäydy mitenkään erityisesti asiantuntijablogina. Katsotaan mitä tästä tulee.

Hyvinvointialalla työskennellessä ainakin itse koen aika koviakin paineita siitä, kuinka minun tulisi elää ja miltä näyttää ollakseni uskottava. Tuskin olen ainoa, joka näitä asioita miettii. Tai ehkä pohdinta kertoo siitä, ettei ole täysin sinut itsensä ja valintojensa kanssa.

Puhuin juuri erään asiakkaani kanssa tällä viikolla siitä, miten erilaiset kriteerit itselleen ja omille elämäntavoilleen asettaa sellainen ihminen, joka on joskus elänyt useamman vuoden kilpafitness- tai kehonrakennuselämää. Sitä tulee aina verranneeksi kaikkea tekemäänsä siihen, mitä joskus teki – vaikka järjellä tietääkin, etteivät kaikki tavat (kuten vaikka pakkomielteisyys ruokaa kohtaan) olleet terveydelle niitä parhaita mahdollisia. Tuskin monikaan on vaikkapa minua kohtaan yhtä kriittinen kuin olen itse itseäni kohtaan. Ehkä joku ajattelee kriittisen ajatuksen ja seuraavana hetkenä se on jo unohtunut. Itse yritän opetella itsekriittisyydessä piehtaroinnista eroon ja armollisuutta itseäni kohtaan. Kenties joskus vielä rakastan itseäni yhtä pyyteettömästi kuin vaikkapa omaa pikkusiskoani.

Tänä kesänä toivon todella, että vointini jatkuisi yhtä hyvänä kuin se on nyt ollut muutamia viikkoja. Viime syksynä havaittu kilpirauhasen vajaatoiminta ja epäonnistunut lääkityksen aloitus veti viime syksynä olon niin huonoksi, etten toivoisi sellaista kenellekään. Kirjoitan tänne blogiin vielä tämän kilpirauhasseikkailuni ja miten olen alkanut voimaan paremmin, mutta en vielä tänään. Toivottavasti kroppani alkaisi vihdoin pelaamaan paremmin nyt kun oikeanlainen lääkitys on löytynyt.

Alussa minulla oli alussa käytössä Armour, josta todella moni on saanut apua jos Thyroxin ei ole toiminut. Omalla kohdallani Armour ei saanut oloani juurikaan paremmaksi. Olin väsynyt, alakuloinen ja paino vaan nousi… oli musertavaa katsoa päivä päivältä kehon keräävän rasvaa, vaikka ruoka lautasella on puhdasta ja elämäntavat kunnossa. Jotenkin sitä muiden tuskaa asian kanssa ei ole pystynyt ymmärtämään ennenkuin olen kokenut sen itse. Nyt kun lääkityksenä on ollut reilun kuukauden verran pelkkä T3 eli Liothyronin, on olo muuttunut ihan huikean paljon. Olen pitkästä aikaa ollut niin energinen, etten oikein tiedä minne tämän kaiken virran laittaisi. No, kotona on ainakin todella siistiä kun olen puunannut joka nurkan ja kaapin duracellpupun lailla. 😀 Kunpa kroppa alkaisi vaan palautua takaisin normaalipainoon, siitä olisin kovin iloinen. Sellaiset 8kg olisi hyvä saada tästä pois, tuon kokoisena tiedän voivani todella hyvin.

Tämä kevät on ollut pitkä ja aikamoisen rankka, ainakin aivoille. Luin koko kevään lääkiksen pääsykokeeseen, joka oli 23.5. Fysiikan ja kemian tankkaaminen minun matikkapäälläni oli rehellisesti sanottuna aikamoista kärsimystä, eikä näin lyhyt opiskeluaika ollut riittävä siihen että olisin osannut laskut hyvin pääsykokeessa. Vaikka olen valmistunut DI:ksi, niin TTY:llä rimaa hipoen läpi päästyt luonnontieteiden kurssit eivät tässä rutistuksessa auttaneet.  Sen verran monta tyhjää tehtävää jäi, että tiedän etten voi päästä sisään.

Joku voisi ajatella että olen epäonnistunut. Minusta ei kuitenkaan tunnu siltä, itse asiassa ei yhtään. Olen oikeastaan tosi ylpeä siitä, että jaksoin lukea ja laskea koko kevään ja aloittaa aivan nollapisteestä. Tammikuussa aloittaessani en muistanut edes murtolukujen laskusääntöjä, saati yhtäkään fysiikan kaavaa.

Yritänkö uudelleen? En tiedä. Juuri nyt sydän sanoo, että minun kuuluu tehdä sitä minkä osaan hyvin. Jakaa tietoa ja auttaa ihmisiä sillä minkä nyt jo tiedän ja osaan. Tämä on siis uusi alku monessa mielessä. Ainakin oman terveyden palauttamisen, bloggaamisen, uuden kirjan kirjoittamisen suhteen. Siinähän niitä projekteja taas onkin mukavasti. 🙂

Share on Facebook